Neste
Reijonen vaatii Ilmastopaneelin pikaista lakkauttamista: ”Ehdotukset ovat kylmää kyytiä Suomelle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen vaatii Suomen Ilmastopaneelin lakkauttamista mahdollisimman pian. Ilmastopaneelin uudet suositukset ovat kansanedustajan mukaan kylmää kyytiä Suomelle. - Tällaisena aikana, kun sotien vaikutus maassamme tuntuu, ei tällaisia tavoiteita tulisi hyväksyä yhtään missään, Reijonen sanoo.
Reijonen tyrmää Marinin hallituksen nössön polttoainepolitiikan: ”Suomalaiset olisivat saaneet bensiiniä huomattavasti halvemmalla”
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen pitää erittäin tärkeänä, että Nesteen rooli nykyisessä polttoainehätätilassa selvitetään perin pohjin. Reijonen kiittää mediaa aiheeseen syventymisestä ja arvostelee valtionyhtiötä pitkään jatkuneesta tiedon pimittämisestä sekä neuvottelukunnan toiminnan halvaannuttamisesta. Hänen mukaansa suomalaisten etu unohtui myös silloiselta Sanna Marinin hallitukselta, joka kieltäytyi helpottamasta bensiinin ja dieselin hintapaineita.
PS-Nuorison puheenjohtaja vaatii Teboilin palauttamista suomalaisille – huoltovarmuuden ei saa antaa kuihtua Venäjän pakotteisiin
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen vaatii, että huoltovarmuuden kannalta keskeinen infrastruktuuri otetaan takaisin suomalaisomistukseen, jotta syrjäseutujen asukkaat eivät joudu kärsimään pakotteiden seurauksista.
Reijonen ihmettelee eduskunnan turhia nimityksiä: ”Eivät välttämättä kokoonnu ollenkaan”
Naantalin lakkautetun jalostamon uudelleenjärjestäminen etenee, kehitysyhtiö perusteilla
Koponen: Suomen kasvu Euroopan hitaimpien joukossa – investoinnit valuvat ulkomaille
Junnila patistaa hallitusta Nesteen biojalostamoinvestoinnissa: ”Kaikki lailliset keinot käyttöön investoinnin saamiseksi Suomeen”
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Suomea uhkaa työttömyysaalto – ”Hallitus seuraa vierestä tumput suorina!”
Elomaa: Samaan aikaan kun Suomessa tehtaat lyövät lappuja luukuille ja ihmiset jäävät työttömiksi, EU:n elpymispakettiin syydetään miljardeja euroja
Nesteen Naantalin jalostamo on ilmastopolitiikan uhri – Junnila vihainen hallitukselle, joka tuhoaa suomalaista teollisuutta idealismillaan
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää







































