

LEHTIKUVA
Reijonen veronmaksajien rahojen tuhlailusta Strasbourgissa: EU:n tilojen vajaakäyttö tuntuu käsittämättömältä tuhlailulta
Sekä Euroopan neuvosto että Euroopan parlamentti kokoontuvat säännöllisesti Ranskan Strasbourgissa. Mepit, virkamiehet ja rekkalasteittain kokoustarvikkeita matkustavat joka kuukausi Brysselin ja Strasbourgin väliä, ja rahaa palaa yli sata miljoonaa euroa vuositasolla. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen pitää käytäntöä käsittämättömänä tuhlauksena ja kysyy, eikä tiloja Strasbourgissa voisi yhdistää kahden organisaation käyttöön.
Euroopan neuvosto on ihmisoikeusjärjestö, johon kuuluu kansanedustajia koko Euroopasta. Euroopan neuvoston päämaja on Palais de l’Europe Strasbourgissa, jonka suurta istuntosalia käytetään neljä kertaa vuodessa viikon ajan, kun Euroopan neuvosto kokoontuu istuntoon. Muutaman sadan metrin etäisyydellä sijaitsee Euroopan parlamentin virallinen kotipaikka. Vuonna 1992 EU:n jäsenvaltiot päättivät yksimielisesti, että tämän lisäksi toimintoja on myös Brysselissä.
– Mepit, virkamiehet ja useita rekkoja kokoustarvikkeita matkustavat pariksi päiväksi joka kuukausi Brysselistä Strasbourgiin kokoustamaan. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen mukaan vuonna 2014 Strasbourgin toimipaikan kulut olivat 109 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi matkakuluihin menee noin 5 miljoonaa euroa vuodessa, kertoo kansanedustaja Minna Reijonen.
Käsittämätöntä tuhlausta
Euroopan meuvosto ja Euroopan parlamentti eivät kokoonnu yhtä aikaa Strasbourgissa. Reijonen ihmetteleekin, eikö näitä tiloja voisi yhdistää kahden organisaation käyttöön.
– Tuollaisten isojen pytinkien pitäminen pääosin tyhjinä tai vajaakäytöllä yli 300 päivää vuodessa tuntuu suomalaisesta veronmaksajasta käsittämättömältä tuhlailulta, kauhistelee Reijonen.
Reijonen on Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen ja matkusti viime viikolla ensimmäisen kerran korona-ajan jälkeen Strasbourgiin Euroopan neuvoston istuntoon.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen Strasbourgissa: ”Juutalaisten kokemaan vainoon on puututtava lujin ottein”

Hakkarainen: ”Kuka meistä haluaa kotinsa täyteen kutsumattomia vieraita – seassa mahdolliset terroristit?”

Huhtasaari: EU:n uudistukset jäävät byrokratian vuoksi aina puolitiehen – ”On hyvä, ettei hulluimmat ideat etene”

Reijonen: EU kyttää suomalaisten energiankäyttöä – eikö energiakuri koskekaan EU:n lasipalatseja?

Miksi Suomi ei reagoi riittävän voimakkaasti EU:n holtittomiin hallintokuluihin?
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













