

SU
Romuralliharrastaja, kierrätysasiantuntija ja PS-kansanedustaja Sheikki Laakso videohaastattelussa: ”Ei keskiluokalla ole varaa autoihin, joita valtiovalta tahtoo”
Näpertelyä. Sellaisena kansanedustaja Sheikki Laakso (ps.) pitää hallituksen ilmastotoimia.
– Tässä ei haluta tehdä oikeita, vaan helppoja ratkaisuja. Hyvää mieltäkö vain haetaan, Laakso kysyy ja viittaa hallituksen kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin.
Hallitus on esittänyt polttoaineverotuksen nostoa, ajoneuvoveron korotusta, ruuhkamaksuja ja tietulleja. ”Fossiilittoman liikenteen tiekartta” muuttaa liikenteen pikaisella aikataululla vähähiiliseksi ja sitten fossiilittomaksi.
Sheikki Laakso toimii liikenne- ja viestintävaliokunnassa sekä ympäristövaliokunnassa. Hän on mies, jota New York Times on siteerannut: ”Jos Suomessa lopetetaan autoilu, maailman tuhoutuminen myöhästyy minuutilla.”
Olisi siis jo aika katsoa isompaa kuvaa. Laakson sanoin: ”Turha meidän on ampua omia polvia.”
– Hiili on suuri ongelma, ja Kiinalle pitäisikin lyödä tiukempi aikaraja. Haluan nähdä Euroopassa johtajia, jotka oikeasti johtavat, Laakso sanoo.
Katso Maria Asuntan juontama ”Meillä on asiaa”, jossa studiohaastattelun lisäksi tutustutaan kansanedustajan Sheikki Laakson elämänmenoon romurallin ja kierrätyksen parissa Kouvolassa (juttu jatkuu videon jälkeen):
Sähköautot eivät pelasta planeettaa
Lukuisten kansalaisten on autoiltava välttämättä, vaikka verot nousevatkin. Laakson mukaan autoilijoiden poliittinen kurittaminen johtaa keskituloisten verotuksen nousuun. Kuritetuilla on yhä vähemmän varaa investoida hybridi- tai sähköautoon, joiden hintalappu on ihan toinen kuin tavallisella autolla.
– Myös niiden huolto- ja korjauskustannukset on jumalattoman kalliita, Laakso tietää.
Entä pelastuuko maailma sähköautoilla, kuten superhienoilla hybridi-Bemareilla, jotka valtioneuvostolle hankittiin vuosi sitten?
Laakson vastaus kuuluu: ei pelastu.
– Ladattava hybridi ei tosiasiassa ole kovinkaan ympäristöystävällinen. Se kuluttaa testien mukaan paljon polttoaihetta. Kun tutkitaan, paljonko autojen valmistaminen maksaa, niin aika pieneksi taitavat jäädä hyödyt, jos niitä on ollenkaan.
Biopolttoainepuuhastelusta synteettisten kehitykseen
Laakson tavoin myös energiayhtiö St1:n johtaja Mika Anttonen on kritisoinut sekä hallituksen sähköautotavoitetta että uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitetta. Marginaalisesti käytetyn biopolttoaineen kehitykseen investoidaan miljardeja. Ilmasto-ongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise, vaan vaikutus on nolla.
Kansanedustaja Laakso nostaa hattua miljardööri-Anttoselle.
– Anttosella on äärettömän hyvät ja epäitsekkäät ajatukset. Hän on kaveri, joka oikeasti haluaa mullistaa maailmaa. Näitä kavereita me todella tarvitaan.
Aiemmin Anttonen uskoi vahvasti siihen, että biopolttoaineilla voitaisiin vaikuttaa merkittävästi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Sitten selvisi, että ruokaketjuun pohjautuvat biopolttoaineet vievätkin leivän pois maailman köyhimpien pöydistä.
Niinpä Ensimmäisessä Maailmassa huristellaan viljaetanoliin voimalla samalla, kun Kolmannessa Maailmassa nähdään nälkää. Ongelmaa pahentaa se, että tuhoutuvista sademetsistä louhitaan kobolttia sähköautojen akkuihin jopa pienten lasten voimin.
– Jos me oikeasti ruvetaan viljelemään viljaa ja tehdään siitä meille polttoaineitta, niin onhan se daijua touhua, Laakso toteaa ja toivoo, että rahaa ohjattaisiin synteettisten polttoaineiden kuten hiilivedyn tutkintaan.
Perussuomalaiset varoittivat ministeriä romutuslaista – turhaan
Joulukuussa 2020 tuli voimaan laki henkilöautojen romutuspalkkiosta. Romutettavasta autosta saa 2 000 euron palkkion, jos ostaa esimerkiksi uuden sähköauton. Rahaa hankkeeseen on jaossa 8 miljoonaa.
Lakiin jäi kuitenkin nolo ”ruostereikä”, sillä laissa ei määritelty enimmäismäärää.
Niinpä muuan lainkuuliainen kansalainen vei läjän autoja romuttamolle ja haki 200 000 euron korvausta yhden uuden auton ostoon.
Sheikki Laakson mukaan virhe on seurausta siitä, että ministerit valitsevat avustajia kavereittensa joukosta. Asiantuntijoita ei aina välitetä kuunnella.
– En ollut ainoa perussuomalainen, joka varoitti ministeriä etukäteen. Lähetin hänelle viestin ja jopa videon, jossa toin esiin sen, miten helposti laki mahdollistaa tonnin sähköpolkupyörän hankinnan minkä tahansa autonraadon avulla.
Laakso kutsuu romutushanketta ”tyypilliseksi viherpesuksi”.
– Se on silmänlumetta. Kunhan ollaan tekevinään jotakin. Oikeasti meidän ympäristö ei parane romuttamalla.
Jokainen voi tehdä ekotekoja arjessaan
Suomen päästöt ovat noin tuhannesosa (0.14%) maailman päästöistä. Suomen kasvihuonekaasupäästöistä henkilöautoliikenteen osuus on 9 prosenttia. Sheikki Laakson mielestä autoilijoiden kuritus ei ratkaise ympäristöongelmia.
– Ei keskiluokalla ole varaa autoihin, joita valtiovalta tahtoo. Eikä me saada asiaa hoidettua valtiontuella, koska se tietäisi verojen nousua.
Vaikka Suomen päästöt maailman maiden joukossa ovat pienet, ovat ne kuitenkin melko suuret henkilöä kohti. Suomalaisten verraten suuri hiilijalanjälki johtuu asumisesta, liikenteestä ja ruokavaliosta.
Niinpä onkin tärkeää muistaa, että jokainen kansalainen voi pienentää hiilijalanjälkeään jopa kolmanneksella, eikä se ole edes kovin työlästä. Tällaista elämäntapamuutosta kannattaa myös kansanedustaja Laakso.
– Kaikki lähtee yksilötasolta, yksilöillä on iso rooli. Jokainen meistä voi tehdä pienen stepin. Voi esimerkiksi miettiä, onko joka viikko pakko hankkia uudet vaatteet. Tavaraa voi kierrättää tehokkaasti, Laakso sanoo.
Sheikki itse on valveutunut kierrättäjä. Kierrätys on paitsi hänen elinkeinonsa myös elämäntapansa vapaa-ajalla. Hänen kotinsa pihapiirissä rakennetaan kierrätysmateriaalista.
– Kierrätys edellyttää sitä, että tekee itse enemmän. Omaan piharakennukseeni ostin vain betonin ja laastin. Kaiken muun kierrätin, Laakso kertoo.
MARIA ASUNTA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ei hyväksy sentinkään polttoainehintojen korotuksia: ”Kuinka isoon korotukseen keskusta on valmis?”

Autoliitto otti kantaa hallituksen toimiin – polttoaineen hinnan nousupaine jopa 40 senttiä litralta

PS-edustajat jätelakiesityksestä: ”Isku toimialan yrittäjiä ja työllistäjiä kohtaan”

Sveitsiläiset torjuivat kansanäänestyksessä ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät verot
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














