

MATTI MATIKAINEN
Ronkainen jätti aloitteen rikoslain muuttamiseksi: Ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta kovemmat rangaistukset
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen jätti tänään usean kansanedustajan allekirjoittaman lakialoitteen rikoslain muuttamiseksi. Aloitteessa esitetään, että ensihoitajiin kohdistetusta väkivallasta tuomittaisiin yhtä ankarasti kuin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
– Ensihoitajat suorittavat julkista pelastus- ja ensiaputehtävää välittömän avun tarpeessa olevien hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. Ei ole millään tasolla hyväksyttävää, että he joutuvat yhä useammin kohtaamaan väkivaltaa työssään!Ronkainen kertoo.
Pahoinpitelystä vankeutta
Suomen Ensihoitoalan Liitto, Suomen Palomiesliitto SPAL ja Tehy ovat vaatineet esitetyn kaltaista muutosta rikoslakiin. Tällä hetkellä ensihoitajiin kohdistuva väkivalta tuomitaan pahoinpitelynä ja johtaa usein vain sakkorangaistuksiin.
– Kyllä ensihoitajan pahoinpitelystä tulisi lähtökohtaisesti tuomita vankeutta. Se olisi tärkeää jo ammatin arvostuksen ja väkivallan ennaltaehkäisemisenkin kannalta, Ronkainen toteaa.
Voimakasta viestiä lainsäätäjiltä
Seuraavaksi lakialoite etenee eduskunnan täysistunnon lähetekeskusteluun. Täysistunto päättää, mihin valiokuntaan aloite lähetetään käsiteltäväksi.
– Toivon, että salissa syntyy rakentavaa keskustelua ja valiokunnan jäsenet saavat hyviä evästyksiä lainmuutoksen valmistelemiseksi. Olisi mielestäni huutava vääryys, jos eduskunnan ratkaisut eivät antaisi voimakasta signaalia ensihoitotyön turvaamiseksi, sanoo Ronkainen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Väkivalta ensihoitajia kohtaan ei ole hyväksyttävää missään muodossa – ”Hallitusta heräteltävä”

Väkivallan uhka ensihoitajia kohtaan noussut – ”Päihtynyt asiakas yritti puristaa kurkusta”

Ronkaisen lakialoite: Ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta kovemmat rangaistukset

Ronkainen: Ministeriön esitys tekisi ensihoitajista varttipoliiseja?

Rantanen ja Ronkainen ensihoitajien kokemasta väkivallasta: ”Joko nyt oltaisiin valmiita lakimuutoksiin?”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













