Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkainen: ”Joku kerää välistä voitot, maataloudella on vaikea elättää perhettä”

11.03.2016 |13:12

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen pitää maanviljelijöiden Helsingissä järjestämää mielenilmausta tarpeellisena.

– Aamulla näin maatalousyrittäjätuttujani Lahdessa ennen kuin siirryin junaan kohti Helsinkiä. Viesti päättäjille tuli hyvin selväksi ja onhan se ollut selvää hyvin pitkään. Myös junassa oli monia matkalla mielenilmaukseen, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.

– Maataloutemme on todellisessa kriisissä. Kyse ei ole vain yhdestä asiasta vaan isosta kokonaisuudesta. Ensinnäkin maataloudella on vaikea elättää perhettä.

Vauhdilla mennään alaspäin

Ronkainen käyttää esimerkkinä tuottajahintojen roimaa laskua. Sianlihan tuottajahinta on nyt keskimäärin 1,38 euroa kilolta, kun vuonna 2014 se oli 1,64 euroa. Maidon hinta oli kaksi vuotta sitten 45,89 senttiä litralta, nyt maidosta maksetaan tuottajalle keskimäärin enää 38,77 senttiä per litra.

– Vauhdilla mennään alaspäin. Jos katsoo kauppojen hintoja, niin joku kerää välistä voitot eikä köyhällä ole varaa ostaa kotimaista. Yrittäjätulo on kokonaisuudessaan romahtanut. Kaikkein pahinta tässä on romahduksen vauhti – eikä pohjaa näy.

Kuvassa: Maanviljelijä Jari Ojala mielenilmauksessa Helsingin Senaatintorilla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
10.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi