

LEHTIKUVA
Mattila mukana traktorimarssilla: “Viljelijöiden suuttumus on oikeutettua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila on vahvasti mukana maanviljelijöiden perjantaisessa traktorimarssissa. Mattilan mielestä viljelijöiden suuttumus asioidensa huonosta hoidosta on oikeutettua. Moni viljelijä on joutunut ahdinkoon pankkinsa kanssa, kun tukien viivästyminen on lykännyt myös lainojen maksua.
Maanviljelijöiden ja heidän taustajärjestöjensä yhdessä järjestämään traktorimarssiin odotetaan runsasta osanottoa ympäri maata: satoja traktoreita ja tuhansia osallistujia. Kaukaisimmat osallistujat ovat lähteneet matkaan jo aikoja sitten. Poliisi ohjaa marssijat pääkaupunkiin sovittuja reittejä pitkin. Marssijat kokoontuvat Senaatintorille kello 11-15.
Tukia ei maksettu kuukausiin
Viljelijät ovat hermostuneet siitä, ettei maaseutuvirasto ole pystynyt maksamaan EU-tukia maanviljelijöille moneen kuukauteen. Vika johtuu EU:sta, eivätkä suomalaiset viranomaiset ole kyenneet hoputtamaan tukien maksamista. Maanviljelijöiden tuloista jopa puolet voi tulla nykyään maataloustuista.
Maanviljelijät ovat näin joutuneet tilanteeseen, joka muistetaan lähinnä 1990-luvun Venäjältä: työtä tehdään, mutta palkkaa ei makseta.
– Minusta tämä on oikeutettu marssi! Meidän täytyy kuulla myös viljelijöiden kanta tähän asiaan. Maaseutuvirasto ei ole pystynyt hoitamaan ainoaa asiaansa ja viljelijät ovat odottaneet tukiaan kahdeksan kuukautta. Missä muussa maassa tällainen hyväksyttäisiin? Mattila hämmästelee.
– Se on osa maanviljelijän maataloustuloa, mutta sitä ei makseta, Mattila moittii.
Kyse on arvostuksesta
Viljelijän osa on Mattilalle tuttu: hän on kasvanut pienviljelijän perheessä Yli-Iissä ja nykyisin hän asuu maatalousvaltaisella Muhoksella Oulun kupeessa. Hän on toiminut eduskunnassa maa- ja metsätalousvaliokunnassa viime kaudella varsinaisena ja tällä kaudella varajäsenenä. Hän pelkää, että viljelijät väsyvät ahdistavassa tilanteessa.
– Suomalainen maataloustuotanto on korkealaatuista ja puhdasta. Suomalainen maataloustuottaja tekee sitä korkealla moraalilla ja valvotusti. Mutta väsyy sitä riskikin! Kyse on myös arvostuksesta, Mattila korostaa.
Viljelijä on rahavirtojen välikappale
Mattilan mielestä maatalouden EU-byrokratia on liian monimutkaista. Se, ettei tukia edes makseta kaikesta valvonnasta huolimatta on kaiken huippu. Hän korostaa, ettei viljelijä ole syyllinen nykyiseen järjestelmään, jossa tukia maksetaan – tai nyt siis ei makseta.
– Maatalousyrittäjä on tukiensa kanssa välikappale. Tuki kiertää kaupalle, teollisuuteen ja byrokratiaan. Jos viljelijä ei pysty maksamaan velkojaan ja koneitaan, niin jokin on tässä järjestelmässä pielessä, Mattila moittii.
– Maatalouden tulorakenne pitäisi miettiä uudestaan jollakin muulla tavalla – tai sitten vaihtoehto on, että maataloutta ei olisi. Silloin menisi elintarvikeomavaraisuus pahasti miinukselle.
Mattila menee perjantaiaamuna Hämeenlinnan suunnalle vastaan sovittua viljelijää, joka lähti matkaan Yli-Iistä jo neljältä torstaiaamuna.
– Jos joku on neljältä lähtenyt aamulla, niin silloin pitää mennä kyytiin, Mattila toteaa.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Slunga-Poutsalo: “Traktorin sorkat kohti Brysseliä, maatalousyrittäjien on nyt noustava kapinaan EU-byrokraattia vastaan.”

Traktorit jyrisevät Helsinkiin

Kulmala antoi tukensa maanviljelijöille: Virkamiesten on helppo vitkutella – “Ei heidän elintasonsa kärsi”
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.