Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Virikesetelin käyttö laajennetaan metsästykseen ja kalastukseen

24.04.2026 |09:58

Työnantajan tarjoaman virikesetelin käyttöalaa laajennetaan kattamaan jatkossa myös metsästys ja kalastus. Kehysriihen päätöksen mukainen lakimuutos on tarkoitus saattaa voimaan vielä kuluvan vuoden aikana.

Virikeseteli on työnantajan tarjoama henkilöstöetu, jota on tähän asti voitu käyttää muun muassa liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Jatkossa sen verovapaa enimmäismäärä nousee 400 eurosta 540 euroon vuodessa, ja sen käyttö laajennetaan koskemaan myös eräharrastuksia.

Perussuomalaisten metsästävä kansanedustaja Jaana Strandman pitää uudistusta tervetulleena.

– Metsästys ja kalastus ovat tärkeä osa suomalaista elämäntapaa ja kulttuuria. On erinomaista, että virikesetelin käyttöä voidaan jatkossa laajentaa myös näihin harrastuksiin, Strandman toteaa.

Virikesetelin käytölle useita kohteita

Uudistuksen myötä virikeseteliä voidaan käyttää esimerkiksi valtion metsästyslupien, seurojen vieraskorttien, ampumaratamaksujen sekä kalastuslupien ja eräopaspalveluiden maksamiseen.

– Kyse on laajasti harrastetuista ja hyvinvointia tukevista toiminnoista. Suomessa on satojatuhansia metsästäjiä ja yli miljoona vapaa-ajankalastajaa. Nämä harrastukset tukevat hyvinvointia ja fyysistä kuntoa sekä lisäävät yhteisöllisyyttä, Strandman sanoo.

Uudistuksen arvioidaan lisäävän virikesetelin käyttöä ja tukevan suomalaista eräkulttuuria osana laajempaa hyvinvointia.

Nykyhallitus on ottanut merkittävästi kantaa metsästykseen. Esimerkiksi hallitusohjelmassa metsästys on ensimmäistä kertaa kirjattuna. Metsästys nähdään arvokkaana osana suomalaista elämänmuotoa. Metsästyksen yhteiskunnallinen merkitys tunnustetaan ja sen tulevaisuus turvataan. Samalla tunnistetaan metsästyksen, erätoiminnan ja lemmikkieläinten merkitys fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”

13.05.2026 |12:29
2.
Suomen uutiset logo

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi

08.05.2026 |18:04

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää