

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ronkainen Leijona Cateringin ilmastohyvittelystä: ”Oiva esimerkki Suomea vaivaavasta ilmastohulluudesta”
Valtion omistama ja Puolustusvoimien ruokahuollosta vastaava Leijona Catering Oy tiedotti viime kuussa saavuttaneensa hiilineutraaliuden ensimmäisenä ruokapalveluyrityksenä Suomessa. Yhtiö kompensoi hiilidioksidipäästöjään mm. rakentamalla tuulivoimaa Intiaan. Perussuomalainen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen ei kuitenkaan ole vakuuttunut.
– Tämä on oiva esimerkki Suomea vaivaavasta ilmastohulluudesta. Leijona Cateringin tehtävänä on ruokkia Puolustusvoimia, ei leikkiä ilmaston pelastajaa ympäri maailmaa, Ronkainen perustelee.
Puolustusvoimien ruokahuollossa haasteita
Ronkainen otti kantaa Puolustusvoimien ruokahuoltoon viimeksi marraskuussa. Ruokaa ei ollut riittävästi varusmiehille leiriolosuhteissa, toisaalta pakollisina kasvisruokapäivinä ruokaa menee valtavasti hävikkiin.
– Leijona Cateringilla on ollut haasteita niin ruoan riittävyyden kuin sen kelpaamisenkin kanssa. Tällaiset perusasiat olisi syytä hoitaa ensin kuntoon ja ideologinen tuhertelu pitää jättää kokonaan pois, Ronkainen sanoo.
VTV:llä olisi oikeitakin töitä
Leijona Catering Oy:n toimitusjohtajan Ritva Paavonsalon mukaan Intiaan maksettavat rahasummat eivät ole julkisia, mutta kyse on maltillisesta summasta.
– Leijona Catering on täysin Suomen valtion omistama yritys, joka käyttää kansalaisten verorahoja aivan johonkin muuhun kuin perustehtäväänsä. Tämän jälkeen se ei edes suostu kertomaan ulkomaille maksettavia summia. Valtiontalouden tarkastusvirastolla olisi Suomessa oikeitakin töitä, jollei se olisi keskittynyt pääjohtajansa kestittämiseen, Ronkainen kivahtaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ritva Paavonsalo kasvisruokapäivä ruokahuolto Leijona Catering hiilineutraalius Valtiontalouden tarkastusvirasto ruokahävikki Puolustusvoimat Jari Ronkainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen armeijan kesken loppuneesta ruoasta: ”Kun kyse ei ole sotilaskriisistä, ruoan on riitettävä”

Ronkainen Puolustusvoimien ruotsalaisista kananmunista: ”Kotimaisuuden pitäisi olla lähtökohtana”

Perussuomalainen Nuoriso: HX-hanke vietävä maaliin saakka

Ronkainen varusmiesten rokottamisesta: ”Puolustusvoimat olisi syytä ottaa rokotusten kärkilinjaan”

Ronkainen Puolustusvoimien hijab-kannasta: ”Univormut ovat yhdenmukaisia hyvästä syystä”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








