Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ronkaisen lakialoite: Ensihoitajiin kohdistuvasta väkivallasta kovemmat rangaistukset

24.05.2018 |09:49

Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen jätti tänään lakialoitteen, jossa esitetään kovempia rangaistuksia ensihoitotehtäviä suorittaviin henkilöihin kohdistuvasta väkivallasta.

Ensihoitajat ovat joutuneet kohtaamaan väkivaltaa työssään yhä useammin. Suomen Ensihoitoalan Liiton tekemässä kyselyssä yli 90 % vastaajista koki työssään uhka- ja väkivaltatilanteita.

– Ensihoitajien työvaate ei enää suojaa päälle käymiseltä, pikemminkin tilanne on päinvastainen, Ronkainen toteaa.

Ensihoitajat samalle viivalle poliisien kanssa

Rikoslaissa säädetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Ensihoito on julkista tehtävää, mutta ensihoitajia ei rinnasteta virkamiehiin. Tulkinta on sama, vaikka ensihoitajana toimisi pelastuslaitoksen viranhaltija. Ensihoitajiin kohdistuva väkivalta tuomitaan pahoinpitelynä ja johtaa usein sakkorangaistuksiin.

– Työn arvostuksen ja väkivallan ennaltaehkäisemisen kannalta olisi tärkeää, että ensihoitajat saataisiin samalle viivalle kuin poliisit mitä tulee rangaistusten tasoon. Ensihoitajan pahoinpitelystä tulisi lähtökohtaisesti tuomita vankeutta, sanoo Ronkainen.

Oikeusministeri ei ole tarttumassa ongelmaan

Suomen Ensihoitoalan Liitto, Suomen Palomiesliitto SPAL ja Tehy ovat vaatineet esitetyn kaltaista muutosta rikoslakiin. Edustaja Ronkainen on aloittanut allekirjoitusten keräämisen lakialoitteeseensa.

Lakialoitteella on paremmat menestymisen mahdollisuudet, mikäli se kerää yli sadan kansanedustajan allekirjoituksen.

– Tammikuussa tekemääni kirjalliseen kysymykseen saadun vastauksen perusteella oikeusministeri ei ole tarttumassa asiaan. Siksi päädyin tekemään lakialoitteen ja toivon, että kaikki kansanedustajat ovat valmiita antamaan viestin siitä, että väkivaltaa ensihoitajia kohtaan ei hyväksytä missään muodossa, Ronkainen kertoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
3.
Suomen uutiset logo

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

19.03.2026 |18:29
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää