Artikkeli kuva

Ruoho: Onko Yle vajonnut keltaiseksi lehdistöksi?

02.02.2017 |10:45

Perussuomalaisten kansanedustaja Veera Ruoho kyselee blogissaan, kysyivätkö Ylen toimittajat kommenttia puolustusministeri Jussi Niinistöltä ennen kohu-uutisensa julkaisua.

– Onko Yle vajonnut keltaiseksi lehdistöksi, jonka jokaista uutisotsikkoa tolkun lukija joutuu arpomaan, miten paljon se sisältää totuutta ja mikä osa on väritetty isolla pensselillä?

Yle julkaisi tiistaina uutisen, jonka mukaan puolustusvoimissa on käytössä salainen kaksoiskansalaisuuteen liittyvästä ohjeistus. Ministeri Niinistö kiisti väitteen ja vaati Yleä korjaamaan valheellista uutisointiaan.

Ylessä kokous perussuomalaisista

Ruoho ihmettelee Ylen uutisointia, joka näyttää olevan kovin yksipuolista perussuomalaisten kohdalla.

– Miksi halusitte eduskuntavaalien 2015 jälkeen keskinäisen kokouksen, jossa pohditte miten suhtautua perusuomalaisiin, kun meistä tuli eduskunnan toiseksi suurin puolue? Suhtautuminen on käytännössä nähty, joten kokouksen antia ei tarvitse avata.

– Tuleeko mieleen mitään muuta puoluetta, jonka nousu eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi aiheuttaisi toimittajajoukossa yhtä paljon intohimoja, että “nyt on pikapalaverin paikka”? Ruoho kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää