

LEHTIKUVA
Ruotsidemokraattien Jomshof vaatii islamin symbolien kieltämistä julkisessa tilassa – vertaa puolikuuta hakaristiin
Richard Jomshof on jälleen herättänyt mediakohun puhumalla islamista. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että Ruotsissa voi nykyään kritisoida islamia tarvitsematta pelätä, että heti napsahtaa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Jomshof vaatii islamin symboleiden kieltämistä julkisessa tilassa.
Ruotsidemokraattien kansanedustaja Richard Jomshof (ent. Lohikoski) on jälleen herättänyt pahennusta puhumalla islamista. Tällä kertaa Jomshof esitti Aftonbladet-lehden haastattelussa, että islamin symbolit – kuten minareetit ja puolikuut – eivät saisi olla esillä julkisessa tilassa, sillä eihän hakaristejäkään suvaita.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Jomshof saa aikaan mediakohun kritisoimalla islamia. Aiempien kommenttien takia oppositio on muun muassa vaatinut häntä eroamaan eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä – tuloksetta.
– Monille ihmisille, myös minulle, nämä [islamin symbolit] edustavat jotain valtavan vaarallista ja huonoa, Jomshof selitti Aftonbladetille. Niiden näkyvyyden rajoittamista tulisi ehdottomasti pohtia.
Jomshof ei halua kieltää uskontoa
Jomshof korostaa kuitenkin, että hän ei sinänsä vertaa natsismia ja islamia aatteina. Kyse on aatteen ulkoisista tunnusmerkeistä, kuten vaatteista.
– Minulle huntu on islamismin tunnus, ja tiedän, että monet ihmiset – varsinkin ex-muslimit ja naiset – näkevät tämän asian samalla tavalla, Jomshof sanoo.
Oppositio: Rasismia
Oikeusministeri Gunnar Strömmer (kok) ei pidä islamin symbolien kieltämistä ajankohtaisena. Oppositio syyttää ruotsidemokraatteja tuttuun tapaan rasismista.
Ruotsin radion lähetyksessä Richard Jomshof väitteli aiheesta keskustapuolueen puheenjohtaja Muharrem Demirokin kanssa. Keskustelijoiden näkemykset eivät kohdanneet. Jomshof korosti islamiin globaalisti liittyviä ongelmia, kun taas Demirok keskittyi puhumaan siitä, että yhden maahanmuuttajakoulun oppilaat olivat menestyneet valtavan hyvin lukutaitokisassa ja haluavat tulla ruotsalaisiksi, joten heitä loukkaa se, että Jomshof vaatii islamin symbolien kieltämistä.
Politiikan erikoistoimittaja Helena Gissén oli sitä mieltä, että ruotsidemokraattien islamkriittisiin keskustelunavauksiin on alettu turtua. Viimeksi marraskuussa puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson vaati, että uusien moskeijoiden rakentaminen on lopettava. Lisäksi Åkesson vaati sulkemaan ja purkamaan sellaiset radikalisoituneet moskeijat, jotka edistävät islamisaatiota.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Muharrem Demirok minareetit Gunnar Strömmer moskeijat Richard Jomshof Jimmie Åkesson Ruotsidemokraatit Islam Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson valoi uskoa ruotsalaisiin: ”Maan suunta on kääntynyt”

Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa, mutta jossain vaiheessa sitä ei voi enää pysäyttää

Pääministeri Kristersson: ”Islamin kritisointi on täysin sallittua Ruotsissa”

Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla: ”Sopeutukaa tai muuttakaa muualle”

Ruotsidemokraatit haluavat Hamasin hännystelijät ulos maasta – maahanmuuttoministeri on samaa mieltä

Sara Seppänen koulujen katsomusaineiden tulevaisuudesta: Suvivirsi soikoon!
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.















