

LEHTIKUVA
Jimmie Åkesson valoi uskoa ruotsalaisiin: ”Maan suunta on kääntynyt”
Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson keskittyi uudenvuodenpuheessaan paljolti hengennostatukseen ja positiivisen ilmapiirin luomiseen. Ajat ovat ankarat, mutta Ruotsissa päättäjät ovat nyt kaikkea muuta kuin voimattomia. Suunta on kääntynyt ja pimeydessä näkyy valoa.
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson aloitti vuodenvaihteen puheensa positiivisella viestillä toteamalla, että mennyt vuosi on ollut puolueelle menestyksekkäin kautta aikain.
Kaikki on mennyt ”paremmin kuin on pystynyt edes uneksimaan” ja ”suuresta on tullut vieläkin suurempi”.
Ulkomaiset sodat ja levottomuudet hallitsevat ruotsalaista todellisuutta, mutta myös kotimaassa on hätä. Jengisodista inflaation kautta ruoan hintaan. Kaikesta huolimatta ilmassa on myös toiveikkuutta, valoa pimeydessä.
Suunta on kääntynyt
Ulkomailla riehuvien kriisien osalta tehdään voitava, eli tuetaan Ukrainaa ja Israelia. Ruotsidemokraatit taistelevat epädemokraattisia voimia vastaan, jotka uhkaavat itsenäisiä demokratioita kautta maailman.
Ruotsin mahdollisuudet järjestellä koko maailman asioista ovat kuitenkin ”lievästi sanottuna rajalliset”. Tehdään se mitä voidaan.
– Ruotsissa moni asia sen sijaan menee oikeaan suuntaan. Me ruotsalaispoliitikot olemme kaikkea muuta kuin voimattomia. Päin vastoin olemme vastuussa siitä, että saamme rakkaan maamme taas oikealle tielle.
– Suunta on kääntynyt ja kaikki käy vielä hyvin, muuten en istuisi tässä, Åkesson painotti.
Ruotsalaiset ensin
Vuoden 2024 suunnitelmista puhuessaan Åkesson mainitsi ensimmäisenä sen, että maan talous on menossa parempaan päin ja vuodesta on tulossa Ruotsille mennyttä parempi. Jengiväkivalta otetaan vihdoinkin vakavasti ja juurisyihyn puututaan.
– Tuhoisa sosialidemokraattinen maahanmuuttopolitiikka on muisto vain, maahanmuuttajien määrä vähenee ja kustannukset laskevat. Enemmän ruotsalaisten rahaa yhteiseen hyvinvointiimme.
Islamismille ei sijaa
Åkesson pohti, voisiko 2024 olla vuosi, jolloin ruotsalaiset viimein heräävät ja tajuavat, että islamismilla ei ole sijaa Ruotsissa.
– Ruotsalaisystävät, pieleen menneen kehityksen kääntäminen tolalleen vie aikansa. Mutta yhdessä, itseemme ja maahamme luottaen pystymme siihen. Lopulta kaikki käy hyvin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- toiveikkuus uuden vuoden puhe Venäjän hyökkäyssota Ruotsin sosialidemokraatit kriisit sosialidemokraatit jengisodat islamismi maahanmuuttajat Jimmie Åkesson Maahanmuuttopolitiikka Israel Ruotsidemokraatit Ruoan hinta Demokratia Ukraina Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla: ”Sopeutukaa tai muuttakaa muualle”

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Jussi Halla-ahon uudenvuodenpuhe 2024: ”Kaikkeen ei ole mahdollista varautua, mutta varautukaamme parhaamme mukaan kaikkeen sellaiseen, mikä on nähtävissä ja ennakoitavissa”

Riikka Purra: Maahanmuutto on perustavanlaatuisin Suomea ja Eurooppaa koskeva uhka

Tukholman poliisin vaikea valinta: ”Jos lapsella on ase kädessä, siihen ei reagoi samoin kuin aikuiseen”

Ruotsidemokraattien Jomshof vaatii islamin symbolien kieltämistä julkisessa tilassa – vertaa puolikuuta hakaristiin

Yksinkertainen ja edullinen elämä luonnon helmassa kiinnostaa – nuoret saksalaiset muuttavat joukolla Ruotsiin
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












