

LEHTIKUVA
Tukholman poliisin vaikea valinta: ”Jos lapsella on ase kädessä, siihen ei reagoi samoin kuin aikuiseen”
Tukholmassa rikollisjengejä vastaan taistelee poliisin erikoisyksikkö, jonka työstä media tietää kovin niukasti. Virkavallan arki on rankkaa jengiläisten tappaessa toisiaan ja räjäytellessä todellisten tai kuviteltujen vihollisten asumuksia. Vaikeimpaan paikkaan poliisi joutuu, jos vastassa on 10-vuotias lapsi ase kädessä, kertoo Dagens Nyheter.
Tukholman poliisitalon kahdeksannessa kerroksessa Kungsholmenilla sijaitsee epäsiisti huone, jonne ei ole asiaa ulkopuolisilla, edes siivoojalla. Huone on poliisin operaatiokeskus, josta johdetaan jengisodan vastaisia toimia pääkaupungissa.
Aamukokouksessa kello kahdeksan käydään ensin porukalla pikkupuhetta mukavista asioista ja vasta sen jälkeen todellisuus lyö silmille:
Millaiselta näyttää tutkinnan kuvissa 14-vuotias poika köysi kaulassa, kädet sidottuna ja suu teipattuna. Sienestäjä löysi ruumiin sattumalta. Millainen on jengisodan todellisuus tänään, kuka on hyökkäämässä kenenkin kimppuun, kuka tilaa murhan ja missä isku voisi tapahtua.
Media tietää tuskin puoliakaan todellisuudesta
Vuorossa olevat poliisit käyvät läpi yön tapahtumat, mitä tehtiin ja mitä pitää seuraavaksi saada aikaan. Operaatiokeskuksen vuorovahvuus on seitsemän henkeä. Tiimin ulkopuolisena on läsnä vielä sosiaalisihteeri, koska sekä tappajat että heidän uhrinsa ovat usein alaikäisiä.
– Kaikkea tapahtunutta on vaikea saada kootuksi yhteen, kertoo kenttäjohtajana vuorossa työskentelevä Kristofer Olheim Dagens Nyheterille.
– Mediassa kerrotaan tuskin puoliakaan siitä, minkä kaiken kanssa me täällä työskentelemme.
Oman lapsen ikäiset rikolliset
Poliisille tuottaa hankaluuksia se, että heitä vastassa ovat lapset, jotka voivat olla iältään jopa 10 vuoden kummankin puolen. Poliisin joutuvat kohtaamaan, taltuttamaan ja riisumaan aseista omien lastensa ikäisiä rikollisia. Se voi tuntua tosi oudolta, eikä poliisi ole saanut tähän koulutusta.
– Siinä tulee poliisille henkisiä esteitä, kun itse on tottunut olemaan vanhemman roolissa. Jos lapsella on ase kädessään, ei siihen kuitenkaan reagoi samalla tavalla, kuin jos vastassa olisi aikuinen, Olheim sanoo.
– Tällaiset tilanteet vaativat panostusta sekä henkiseen valmistautumiseen että jälkipuintiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- debriefaus jälkipuinti henkinen valmistautuminen kenttäjohtaja Kristofer Olheim Kungsholmen tukholman poliisi palkkamurha räjäytykset lapsirikolliset Operaatiokeskus tilausmurha ampumiset järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit Jengirikollisuus Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jengirikolliset soluttautuvat poliisihallintoon – etsivät pääsyä hyödyllisiin tietoihin

Jussi Halla-ahon uudenvuodenpuhe 2024: ”Kaikkeen ei ole mahdollista varautua, mutta varautukaamme parhaamme mukaan kaikkeen sellaiseen, mikä on nähtävissä ja ennakoitavissa”

Jimmie Åkesson valoi uskoa ruotsalaisiin: ”Maan suunta on kääntynyt”

Jengisota heijastuu jo asuntojen hintoihin Ruotsissa – ammuskelu saa asunnonvaihtajat etsiytymään turvallisemmille seuduille

Kevään EU-vaaleissa muhii jättiyllätys – maahanmuuttokriittisyys nousussa kautta Euroopan
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää