

LEHTIKUVA
Ruotsidemokraattien voittoputki katkesi – punavihreä aalto pyyhkäisi yli kansankodin
Punavihreä tsunami pyyhkäisi eurovaaleissa Ruotsin ylitse. Vasemmistopuolue sai äänistä aiempaan verrattuna jättipotin ja ympäristöpuolue vihreät kiilasi jopa ruotsidemokraattien edelle. Kaikki ruotsidemokraattien tukeman porvarihallituksen Tidö-puolueet ylittivät kuitenkin vaalikynnyksen, joka on rauhoittava tieto moderaattien kannalta.
Ruotsidemokraatit koki eurovaaleissa yllättävän mahalaskun ja jäi tuloksissa neljänneksi 13,2 prosentin ääniosuudella. Mielipidemittauksissa puolueen kannatus on ollut 20 prosentin luokkaa. Puheenjohtaja Jimmie Åkesson oli pettynyt ja myös yllättänyt gallupien vastaisesta tuloksesta vaalituloksen karmeuden paljastuttua.
– Tämä oli oudoin vaalikamppailu, jossa olen ollut mukana koko poliittisen urani aikana. Emme saaneet puhua asioista, emmekä niiden sisällöstä, Åkesson manaili.
– On päivänselvää, että vaalikampanjamme pitää käydä läpi ja pohtia, mihin kasvumme tyssäsi.
Kaikki olennainen jäi sanomatta
Ruotsidemokraattien pääehdokas Charlie Weimersin mukaan huonon vaalimenestyksen syynä oli sopivasti juuri vaalien alla esitetty TV4:n Kalla faktan dokumenttisarja ruotsidemokraattien anonyymeista sometileistä.
– SVT:n (yleisradion) vaalitentissä puolet kysymyksistä koski Kalla faktaa, enkä päässyt asiakysymyksiin lainkaan. Maahanmuutto ja energiapolitiikka jäivät käsittelemättä, Weimers totesi.
– Kun kaikki olennainen jää hämärän peittoon, tulee turpaan.
Hallituspuolueet ylittivät äänikynnyksen
Ruotsin eurovaaleissa puhalsi punavihreä viima: ympäristöpuolue vihreät nousi kolmanneksi ruotsidemokraattien edelle ja sai 13,8 prosenttia äänistä. Vasemmistopuolue lisäsi kannatustaan kokonaista 4,2 prosenttiyksikköä sai 10,9 prosentin kannatuksen.
Suurin puolue oli jälleen sosialidemokraatit 24,9 prosentin tuloksella. Lievää kasvua demareillakin.
Moderaatit oli eurovaalien tuloksissa Ruotsin toiseksi suurin puolue 17,6 prosentin kannatuksella. Kaikki Tidö-puolueet ylittivät äänikynnyksen, mikä oli helpottava tieto ruotsidemokraattien tukeman porvarihallituksen kannalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kalla fakta vaalikynnys ruotsiddemokraatit anonyymit sometilit Eurovaalit 2024 Tidö-puolueet Charlie Weimers Ruotsin sosialidemokraatit Moderaatit vasemmistopuolue ympäristöpolitiikka Ympäristöpuolue vihreät Jimmie Åkesson maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsidemokraatit kesäkuun eurovaaleista: ”Jos pienet maat eivät laita kovaa kovaa vasten, EU jyrää meidät”

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysestä europarlamentaarikko

Demaripomo Lindtman kehui surullisenkuuluisaa 750 miljardin EU-elvytyspakettia – Riikka Purra puisteli epäuskoisena päätään: ”Voi veronmaksajaa”

Purra: Hallituksen syliin sataa ja ryöppyää edellisten vuosien päätösten kuraa – ”Takana on vuosikausien piittaamattomuus veronmaksajan asemasta”

Teemu Keskisarjan kolumni: Itsekritiikkiä

Poliittisesta väkivallasta epäilty italialainen vasemmistoaktivisti valittiin europarlamenttiin äänivyöryllä

Ruotsidemokraattien kannatus jälleen nousussa – heikosti menneiden eurovaalien tulosta selvitellään
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

PS:n Kymäläinen: ”Suomalaisten pitää olla nimenomaan turvassa”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










