Ruotsissa juhlitaan ainaista uuttavuotta – jo puolen sataa pommi-iskua kevään mittaan

16.04.2019 |12:20

Viime viikonloppuna räjähti pommi Malmön keskustassa. Edeltävänä yönä kuultiin voimakas räjähdys Norrköpingissä. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Ruotsissa on Rikoksentorjuntaviraston mukaan tehty jo 48 erityypistä pommi-iskua. Iskuissa on käytetty käsikranaatteja ja yhä lisääntyvässä määrin ammattikäyttöön tarkoitettuja ilotulitteita sekä pyrotekniikkaa.

Rikosten määrät ovat Ruotsin yleisradion mukaan kasvaneet selvästi, sillä vastaavana aikana vuonna 2018 pamahti 37 kertaa. Yhteistä kaikille räjäytyksille on se, että ne on tehty kaupungeissa, ilmeisesti suuremman huomion tavoittamiseksi.

Pommi-iskut keskittyvät voimakkaasti joko Tukholmaan tai eteläiseen Ruotsiin, erityisesti Malmön seudulle. Koko viime vuoden aikana räjähti 162 kertaa ja iskuista yli puolet tehtiin edellä mainituilla alueilla.

Käsikranaateista ilotulitteisiin

Iskuissa käytetyissä räjähdysaineissa on tapahtunut selvä muutos vuosien saatossa. Balkanin sodasta peräisin olleet käsikranaattivarastot on ilmeisesti posautettu tyhjiksi, sillä nyt yhä useammin käytössä ovat voimakkaat ilotulitteet. Vaikka kyseessä olisi Cobra 8 -pyrovalmiste, seuraukset pommien räjähdyksistä ovat vakavat. Kuten viime viikonloppuna Malmössä.

– Useat asuntojen ikkunat menivät sirpaleiksi räjähdyksen voimasta ja jopa lähistölle pysäköityjen autojen ikkunat hajosivat, kertoo Malmön poliisi. Viranomaiset ovat ilmeisesti saanut jonkinlaisen otteen rikollisista, sillä pommitusten määrä Malmön alueilla on hiukan laskenut.

Räjähdykset onkin usein yhdistetty maahanmuuttajien lähiöissä tapahtuneisiin aseellisiin yhteenottoihin ja viranomaiset ovat panostaneet väkivaltaisuuksien tutkintaan sekä ennaltaehkäisyyn.

Katso kuinka Cobra 8 räjähtää:

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää