Sailas moittii hallitusta rakenneuudistusten puutteesta

08.08.2013 |16:25

Raimo Sailas, entinen valtiovarainministeriön valtiosihteeri, moittii hallitusta rankasti rakenteellisten uudistusten viivyttämisestä. Hän kertoo asiasta perjantaina ilmestyvässä Kanava-lehdessä, mistä kertoi otteita Helsingin Sanomat.

– Rakenneuudistuksista on puhuttu paljon, mutta valitettavasti teot ovat jääneet vähäisiksi, vaikka lähivuosien näkymät suorastaan huutavat niitä, Sailas kirjoittaa kolumnissaan.

Hölmöläisen
peitonjatkoa

Hallitus itse korostaa leikanneensa menoja ja korottaneensa veroja, millä on sopeutettu budjettia. Sailaksen mukaan menojen karsinta on suunnattu lähinnä kuntien valtionosuuksiin, mikä ei ole mikään leikkaus julkisen talouden kokonaisuuden kannalta.
– Samalla valtio on kompensoinut kuntien menetyksiä luopumalla verotuloistaan kuntien hyväksi samalla lisäten omaa alijäämäänsä. Temppu tuo mieleen sadun hölmöläisten peiton jatkamisesta, Sailas moittii.
Talousnäkymät ovat synkentyneet kesän aikana rankasti. Sailaksen mukaan hallituksen täytyy pystyä nyt uudistuksiin: ei voi ajatella, että hallitus jatkaisi toimitusministeriönä lykäten ja kärjistäen ilmiselviä ongelmia.

Yhteiskuntasopimus
yhtä tyhjän kanssa

Sailaksen mukaan ministereiden puheet laajoista yhteiskuntasopimuksista ovat yhtä tyhjän kanssa, koska niitä ei ole koskaan sovittu.
– Kuka niitä sopisi ja kenen kanssa, Sailas kysyy.
Sailaksen mukaan hallitus asettaa liian suuria toiveita tupo-sopimuksen syntyyn. Järjestöjä maanitellaan namusilla; hänen mukaansa tämä on vaarallista peliä, eikä mitään pitäisi luvata ennen kuin kilpailukykyä selvästi parantava sopimus on selvä.
– Verorahoja ei pidä polttaa huonon tai keskinkertaisen palkkaratkaisun aikaansaamiseksi.
Sailaksen kannanotto saattaa tuntua yllättävältä, sillä SDP-taustaisen Sailaksen kulta-aikoina 1990-luvun laman jälkiselvittelyissä laaja tupo-sopimus kuului taloudenhoidon keskeisiin keinoihin.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää