Saksan sisäisen tiedustelun johtaja Hans-Georg Maassen sai potkut ja ylennyksen. Kiista Maassenista repii Saksan kiikkerää hallitusta täydellä teholla.

Vaikka hallituspuolueiden pomot puristivatkin pikaisesti kyhätyn kasvojen säilyttävän kompromissin, on pala todella kova pala purtavaksi erityisesti demarileirissä. Demarinuorten puheenjohtaja ei näe syytä jatkaa hallituksessa.

Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) maalasi itsensä nurkkaan viime viikolla, kun puolueen puheenjohtaja Andrea Nahles meni uhoamaan julkisuudessa, että sisäisen tiedustelun johtaja Maassenin tulee lähteä. Hän vielä alleviivasi viestiään toteamalla, että Maassenhan myös lähtee.

Tästä oli pidettävä kiinni. Kannatusmontussa ja varjojen mailla luuhaavilla demareilla ei yksinkertaisesti ollut varaa menettää kasvojaan. Kun liittokansleri Angela Merkel (CDU) asettui samoille linjoille, piti koko eroseremonian olla taputeltu.

Toisin kävi.

Sisäministeri Seehofer varasti shown

Maan sisäministeri Horst Seehofer (CSU, CDU:n baijerilainen sisarpuolue) antoi kuitenkin varauksettoman tukensa Maassenille. Maassenin virka on sisäministerin vastuualueella, eikä Seehofer halunnut antaa Maassenille potkuja. Merkelkään tohtinut kävellä Seehoferin ylitse.

Merkel on tunnettu viime hetken kompromissien sorvaajana. Seehofer kertoi suostuvansa Maassenin potkuihin, jos hän nimittää tämän sisäministeriön alivaltiosihteeriksi. Hallitustrion pomot sopivat näin tapahtuvan. Sopimuksessa piti olla jokaiselle jotain.

Kukaan ei kuitenkaan selviytynyt voittajana. Raskaimman tappion palkinnon saajasta ei ole epäselvyyttä: SPD hävisi kaikista eniten. Kristillisdemokraattien tappiojärjestys on vielä epäselvä. Siihen saadaan selvyyttä vajaan kuukauden kuluttua, kun CSU:n kotikonnuilla Baijerissa käydään osavaltiovaalit.

Roima vaalitappio häämöttää kannatusmittausten valossa, ja se voi merkitä Seehoferin poliittisen uran vaihtuvan eläkepäiviin. Merkel toivoi Maassen-kohun hälvenemistä. Hallitus olisi voinut jatkaa työtään. Nyt Merkel ei näytä pystyvän pitämään lankoja käsissään ja se vahingoittaa ilman muuta liittokanslerin arvovaltaa.

Hallituksen riitely maahanmuuttopolitiikasta ja tiedustelupomon vakanssista on vaihtoehtopuolue AfD:ssä otettu ilolla vastaan.

Kytkennät tarkastetaan savun hälvettyä

Koko Maassen-kohu on ollut demareille itseaiheutettu oikosulku. Maassenin siirto sisäisen tiedustelun johtajan paikalta sisäministeriön alivaltiosihteeriksi on käytännössä ylennys. Hän tulee uudessa pestissään nostamaan noin 3 000 euroa muhkeampaa kuukausipalkkaa.

Maassenin uuteen toimenkuvaan kuuluu muun muassa sisäisen turvallisuuden ja liittovaltion poliisin johto. Seehofer ei osannut heti nimetä Maassenin seuraajaa.

Saksassa vitsaillaankin, että vielä pari mokaa tekemällä Maassen nousee liittokansleriksi. Entinen demaripomo Sigmar Gabriel arveli, että tätä menoa Maassen voidaan valita YK:n pääsihteeriksi.

Demarien nuorisojärjestön puheenjohtaja Kevin Kühnert ei peitellyt pettymystään Maassen-jupakkaan.

– Miksi meidän pitää olla mukana tässä hallituskoalitiossa? Kühnert kysyi.

Puolueen kansanedustaja Hilde Mattheis tiivisti hänkin puolueensa tilan.

– Emme me ole hornan partaalla. Olemme jo askeleen syvemmällä, hän muotoili.

Merkelin pikakompromissi onkin kuin epäonnistunut sähkökytkentä, joka tarkastetaan vasta savun hälvettyä. Ja kun puukko on näin syvällä demarien lihassa, on vaikeaa olla vääntämättä sitä: SPD:n oma alivaltiosihteeri tekee tilaa Maassenille tämän ylennyksen myötä.

He tekevät tämän kaiken ihan itse.

Henri Alakylä