

PS vaatii: perheenyhdistämisiin tehtävä EU:n sallimat tiukennukset täysimääräisenä
Perussuomalaiset vaatii perheenyhdistämisdirektiivin täysimääräistä soveltamista Suomessa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (ps.) kertoo Suomen Uutisille, että hallituksen joulukuussa julkaiseman 80-kohtaisen turvapaikkapoliittisesta ohjelmasta on pidettävä kiinni. Tämä tarkoittaisi tulovaatimuksen lisäksi myös asumisaikavaatimusta, asuntoedellytystä ja kotoutumisedellytystä.
Hallitus esittää, että perheenyhdistämisiä tiukennettaisiin asettamalla mm. tulovaatimuksia perheenkokoajalle. Onko tämä oikea kehityssuunta?
– Tämä on oikea ratkaisu ja siitä päätettiin jo hallituksen 80-kohtaisessa turvapaikkapoliittisessa ohjelmassa, jossa perussuomalaisten kädenjälki näkyy vahvasti. Ohjelman keskeisenä linjauksena on, että perheenyhdistämisdirektiiviä sovelletaan jatkossa täysimääräisesti. On tärkeää, ettemme jätä mitään sellaisia vetotekijöitä purkamatta, jotka muutkin EU-maat voivat purkaa, Sampo Terho toteaa.
Miksi sitten Suomi ei ole hallituksen esityksen mukaan ottamassa käyttöön perheenkokoajalle asetettavaa asumisaikavaatimusta?
– Tämä on nähdäkseni virhe. Direktiivin sallima kahden vuoden asumisaikavaatimus pitäisi ehdottomasti ottaa käyttöön, erityisesti toissijaista suojelua saavien kohdalla. Muualla EU:ssa yleisesti käytössä oleva asumisaikavaatimus on myös Suomelle taloudellisesti välttämätön, sillä rahamme eivät riitä siihen, että jokainen Suomeen tullut turvapaikanhakija tuo nopeassa tahdissa maahamme myös useita perheenjäseniään. Asumisaikavaatimus ei kuitenkaan saisi koskea työperäistä maahanmuuttoa.
Entä miksi Suomi ei hyödynnä direktiivin mahdollistamaa perheenkokoajalle asetettua asuntoedellytystä?
– Myös asuntoedellytyksen pitäisi ehdottomasti kuulua hallituksen esitykseen. Ei ole kenenkään etu, että Suomeen ja erityisesti pääkaupunkiseudulle saapuu isoja perheitä asumaan yhdelle tai kahdelle ihmiselle suunnitelluissa asunnoissa. Riittävien asumisolosuhteiden vaatiminen perheenkokoajalta kannustaisi perheenkokoajia muuttamaan sellaisiin paikkoihin, joissa on riittävän suuria, vapaita asuntoja kohtuuhintaan tarjolla.
Direktiivissä mainitaan vielä kotoutumisedellytys. Mitä se tarkoittaa ja pitäisikö hallituksen sisällyttää se esitykseensä?
– Monet Euroopan maat vaativat erilaisia kotoutumisedellytyksiä, kuten kielen osaamista, perheenyhdistämisen tai kansalaisuuden saannin ehtona. Suomenkin tulisi edellyttää perheenkokoajalta nykyistä parempaa kielitaitoa ja selkeää pyrkimystä kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan.
Keihin nämä vaatimusten tiukennukset kohdistuvat?
– EU-direktiivin mukaan tiukennuksia ei voi kohdistaa pakolaisstatuksen saaneisiin, jos he jättävät perheenyhdistämishakemuksen kolmen kuukauden sisällä oleskeluluvan saamisesta. Lisäksi erityisesti tulovaatimuksen kohdistamista perheenkokoajana toimiviin Suomen kansalaisiin olisi syytä harkita tarkkaan. Tarkoituksena ei ole estää kantasuomalaisia perustamasta perhettä ulkomaalaisen kanssa, vaan poistaa vetotekijöitä niitä turvapaikanhakijoita ajatellen, jotka pyrkivät käyttämään nykyjärjestelmää siirtolaisuuden välineenä. On löydettävä paras malli saavuttaa nimenomaan tavoitellut vaikutukset.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen kiirehtii turvapaikkasurffareiden palautuksia: ”En ole tyytyväinen ennen kuin näen lentokoneessa”

Raatikainen: Suomeen pääsee liian helposti – ”Millä pätevyydellä turvapaikkapäätöksiä tehdään?”

Turvapaikkakriisiä padotaan – perheenyhdistäminen vaikeutuu
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa
Palestiinan liput ovat olleet näkyvässä roolissa Ranskan mellakoissa, vaikka valtamedian mukaan protesteissa on kyse elinkustannuksista ja koulutuksesta. Brittilehti Spectatorissa analysoidaan, että Palestiinan lipusta on tullut yleinen länsimaihin kohdistuvan vihan symboli. Kolumnisti Patrick Westin mukaan saman tunnuksen alle kokoontuu niin hyväntahtoisia vasemmistoliberaaleja kuin myös islamisteja, äärivasemmistolaisia ja epäpoliittisiakin häiriköitä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














