Maassa maan tavalla, Suomessa Suomen tavalla, vaatii kansanedustaja Sara Seppänen tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan. Seppänen haluaa tietää, miksi ne, jotka haluavat sharia-lain (šaria) mukaisesti elää, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan.
– Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että muslimit saavat elää omissa maissaan omien sääntöjen ja oppien mukaan. Ongelmia syntyy, jos šariaa vaaditaan länsimaissa noudatettavaksi, Seppänen pohtii.
Selvästi ristiriidassa länsimaisen demokratian kanssa
Maailmassa on Islamilaisen yhteistyöjärjestön OIC:n jäsenmaita 57.
– Šaria ei ole yksi yksittäinen lakikirja, vaan laaja islamilainen oikeusperinne, josta on erilaisia tulkintoja. Klassiseen šaria-oikeusoppiin on kuitenkin kuulunut sääntöjä ja rangaistuksia, jotka ovat selvästi ristiriidassa länsimaisen demokraattisen oikeusvaltion periaatteiden kanssa.
– Miesten ja naisten oikeudellinen asema ei ole kaikilta osin yhdenvertainen. Esimerkiksi perintöosuuksissa poika voi saada kaksi kertaa tyttären osuuden. Myös avioliitto- ja avioerokäytännöissä on sukupuolten välisiä eroja, Seppänen kertoo.
Suomessa yhdenvertaisuus kuuluu kaikille
Sekulaarissa demokratiassa laki perustuu kansalaisten yhdenvertaisuuteen, ihmisoikeuksiin ja demokraattisesti säädettyyn lakiin. Uskonnollinen vakaumus ei voi syrjäyttää Suomen lakia.
– Suomessa laki on sama kaikille. Uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta harjoittaa uskontoa, ei oikeutta perustaa Suomen rinnalle uskonnollista oikeusjärjestelmää.
– Suomen perustuslaki, yhdenvertaisuus ja demokraattinen oikeusvaltio kuuluvat kaikille, Seppänen korostaa.