Soini: Bensavero nousi koska EU ei sallinut makeisveron korkeampaa verotusta

07.04.2016 |23:46

SDP:n oppositioedustajat tiukkasivat eduskunnan kyselytunnilla syytä bensaveron nostolle. Antti Lindtman (sdp.) muisteli Soinin aiemmin puhuneen, ettei bensiiniautomaatti kysy paljonko ostajan tillillä on rahaa, vaan se on kova tasavero.

Autoveroale toi lisää verotuloja

– Miksi se jouduttiin tekemään? Siksi, että EU ei sallinut sitä makeisveroa, jäätelön, jätskin, karkkien suurempaa verotusta. Mutta te olette huutaneet äänenne käheäksi autoveron alennusta vastaan. Nyt se alennus on yhdessä romutuspalkkion kanssa lisännyt valtion verotuloja. Eikö tämäkään teille kelpaa, ulkoministeri Timo Soini (ps.) kysyi.

– Pääkaupunkilaisina päättäjinä, te vantaalaisena ja minä espoolaisena, kehutaanpa sentään raidejokeripäätöstä, joka teillä jäi tekemättä, hän lisäsi.

Soini muistutti myös, kumman hallituksen aikana bensa oli kalliimpaa, vaikka bensaveroa nyt kahdella sentillä korotettiinkin.

– Maailmanmarkkinahinnat ovat pudonneet niin, että silloin kun te olitte hallituksessa, se oli paljon kalliimpaa kuin mitä se on nyt!

Soini muistutti myös, että veronkiristyksessä on perälauta: jos maailmanmarkkinahinta nousee 80 dollariin tynnyriltä, vero tarkastellaan uudestaan. Hän sivalsi SDP:tä vielä päätösten perumisista:

– Viime kaudellahan te kasasitte ison nipun ehdotuksia ja äänestitte itse niitä vastaan, Soini vastasi ja sai salin nauramaan.

– Ei ole hauskaa, SDP:n Jukka Gustafsson kuului moittivan ivailijoita.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää