Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Soini: Perustuslakituomioistuin tarpeen

18.12.2016 |15:01

Edellisen hallituksen esitys sote-ratkaisuksi kaatui edellisen eduskunnan perustuslakivaliokunnassa perustuslaillisiin ongelmiin alkukeväästä 2015.

– Esitin tuolloin perustuslakituomioistuimen perustamista. Olen edelleen samaa mieltä, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini.

Aika ajanut nykyisen käytännön ohi

Soini totesi jo tuolloin, että aika on ajanut nykyisen käytännön ohi, jossa perustuslakivaliokunta määrittelee eri esitysten ja asioiden perustuslain mukaisuuden.

– Suomi tarvitsee erillisen perustuslakituomioistuimen, joka ei ole riippuvainen kulloisenkin eduskunnan kokoonpanosta – ja jolla on kunnolla aikaa perehtyä käsiteltäviin asioihin. Poliittiset päätökset kuuluvat aina poliitikoille.

Rakenteita uudistettava

Soinin kanta on perussuomalaisten pitkän linjan mukainen.

– Tämä esitykseni on myös keväältä 2015 laajasti dokumentoitu. Totesin jo silloin, että yhteiskunnassa on uskallettava uudistaa rakenteita.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Professori: Jaettu inho länttä kohtaan yhdistää woke-liikkeen ja islamistit

24.06.2025 |08:19
9.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17
10.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää