

Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus eli sote hyväksyttiin eduskunnassa äänin 105-77 eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 23. kesäkuuta 2021.
Sote-valiokunnan perussuomalaiset: Keskustan ja vihervasemmiston härski vaihtokauppa etenee eduskunnassa
Eduskunta hyväksyi tänään sote-uudistuksen äänin 105-77. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen arvioivat hallituspuolueiden motivaation korjata läpi menneitä virheitä jälkikäteen minimaaliseksi. Ne harvalukuiset hallituspuolueiden kansanedustajat, jotka ymmärsivät sote-uudistuksen realiteetit, loistivat äänestyksistä poissaolollaan.
Juvonen, Juuso ja Reijonen moittivat lopputulosta härskiksi vaihtokaupaksi. He kuvailevat tilannetta:
”Niin lausuntovaliokunnat kuin asiantuntijatkin toivat esiin lukuisia kriittisiä puutteita ja virheitä hallituksen sote-mallissa. Kritiikki ei edes rajoittunut oppositioon, vaan huolensa uudistuksesta ovat esittäneet muiden muassa Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd.). Kolme vihreiden kansanedustajaa, Inka Hopsu, Mari Holopainen ja Heli Järvinen, ilmoittivat etukäteen, etteivät aio äänestää sote-uudistuksen puolesta, ja olivat poissa äänestyksestä. Kuvaavaa on se, että keskustan ryhmä oli hallituspuolueista ainoa, jonka kaikki äänestäjät olivat paikalla äänestämässä sote-uudistuksen läpimenon puolesta. Keskusta sai nyt hallintohimmelinsä”.
Oppositio teki lukuisia lausumaesityksiä, joissa edellytettiin pahimpien epäkohtien korjaamista. Nämä eivät tietenkään kelvanneet hallitukselle.
”Tämä uudistus vaarantaa niin lähipalvelut, vammaispalvelut kuin kuntien ja kuntayhtymien omistamien yhtiöidenkin tulevaisuuden. Perustuslakivaliokunta löysi esityksestä lukuisia muutostarpeita, mutta ei saanut tilaisuutta arvioida, onko muutokset tehty asianmukaisesti. Esimerkiksi Coxan ja Sydänsairaalan toiminnan jatkaminen ennallaan olisi ollut perustuslakivaliokunnan mielestä mahdollista, jos esitystä olisi korjattu. Hallitus ei kuitenkaan ideologisista syistä halunnut toimia näin tai tehdä monia muitakaan tarpeellisia korjauksia. Nyt hyväksyttiin jo valmiiksi rikki oleva rakennelma, joka ei hyödytä juuri ketään. Ainoa taho, joka voi tänään olla tyytyväinen, on keskustapuolue”, PS-kansanedustajat moittivat.
Monia keskeisiä kysymyksiä jäi edelleen ratkaisematta.
”Uudistus hyväksyttiin ilman, että lopullisesta rahoitusmallista olisi päätetty samalla. Parlamentaarisessa yhteistyössä syntynyt maakuntaverokomitean mietintö katsoi, että maakuntavero ei ole tarpeellinen, ellei hyvinvointialueiden tehtäviä päätetä oleellisesti laajentaa. Hallituksen vihervasemmistopuolueille kuitenkin kansalaisten verottaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin hallintohimmelit keskustalle, joten seuraavaksi hallitus junttaa asiantuntijoista välittämättä läpi maakuntaveron, jonka keskusta hyväksyy saadakseen haluamansa monialaiset maakunnat. Kukaan tuskin kuvittelee, ettei kokonaisveroaste nousisi uuden veron myötä, mutta keskustaa tämä ei tunnu haittaavan, kunhan saadaan nykyiset kuntapäättäjät kovapalkkaisiin palkkiovirkoihin hyvinvointialueiden hallintoon”, Juvonen, Juuso ja Reijonen pohtivat.
Sote-uudistuksen keskeinen tavoite, hoitoon pääsyn nopeutuminen, ei uudistuksen myötä toteudu.
”Nyt nuijittu uudistus ei ole ratkaisu perusterveydenhuollon ongelmiin. Se ei tuo terveyskeskuksiin yhtään uutta lääkäriä. Se ei myöskään vastaa tavoitteisiin yhdenvertaisista palveluista eikä paranna palveluiden saatavuutta saatikka saavutettavuutta. Useimmille palveluiden käyttäjille se on heikennys, ja maakuntahimmeli tulee veronmaksajille erittäin kalliiksi”.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus riitelee maakuntaverosta, Marin ojensi keskustaa – Purra: ”Kokonaisveroaste on jo tapissa”

Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










