

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset pelattiin ulos STTK:n edustajistosta Tehyn valtuustossa – valtuutetut Petri Kröger ja Arja Juvonen: ”Törkeyden huippu”
Perussuomalaiset pelattiin ulos STTK:n edustajistosta Tehyn valtuuston kokouksessa tiistaina. Yllättäen kaikki muut puolueet liittoutuivat perussuomalaisia vastaan, eivätkä nämä saaneet lopulta yhtään edustajistopaikkaa, vaikka niitä olisi kuulunut tulla. Perussuomalaisille ei hellinnyt edes varapaikkoja.
Perussuomalaiset osallistuivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa omalla listallaan Tehyn vaaleihin ja saivat läpi kaksi ehdokasta, kansanedustaja Arja Juvosen Espoosta ja Petri Krögerin Hämeenlinnasta. Loput 18 ehdokasta pääsivät kaikki varavaltuutetuiksi.
Syy siihen, että muut puolueet liittoutuivat yksituumaisesti perussuomalaisia vastaan, olivat kesäkuussa pidetyt terveydenhuoltoalan työttömyyskassan vaalit, joissa Petri Kröger valittiin kassan hallitukseen vastoin muiden puolueiden tahtoa, nämä kun olisivat halunneet kassan hallituspaikat muiden puolueiden edustajille.
– Enhän minä voi vaikuttaa siihen, miten meidän jäsenemme äänestävät. Tehy ja työttömyyskassa ovat kaksi eri asiaa. Sain siitä aika paljon lokaa niskaan, kun kuulemma perussuomalaisten ei pitäisi olla koko kassassa eikä ilmeisesti Tehyssäkään, toteaa pettynyt Kröger.
Tehy on poliittista peliä, jota SDP hallitsee
Krögerin valinta kuitenkin suututti muut puolueet, ja kosto seurasi valtuuston kokouksessa viime tiistaina, jossa STTK:n valtuustoon ehdolla ollut perussuomalaisten Markus Pietikäinen sai lopulta vain kaksi ääntä, yhden Arja Juvoselta ja yhden Petri Krögeriltä.
– Tehy on aivan täysin poliittista peliä, jota SDP hallitsee. Ihmetyttää, ajammeko tosiaan hoitajien asiaa. Minusta olisi tärkeää, että ammattiliitossa ajettaisiin yhteistä hyvää ja jätettäisiin se politikointi Arkadianmäelle, Kröger sanoo.
Lapsellista hiekkalaatikkoleikkiä
Krögerin ja Juvosen tultua valituiksi Tehyn valtuustoon oli Kröger vielä täynnä intoa siitä, että viimeinkin perussuomalaiset pääsevät vaikuttamaan asioihin ja tekemään arvokasta työtä hoitajien hyväksi. Vielä silloin hän ei olisi voinut kuvitellakaan todellisuuden olevan tällaista.
– On aivan järkyttävää, että perussuomalaiset halutaan pelata ulos kaikesta. Jäsenethän meidät ovat sinne äänestäneet, ja jäsenillä on oikeus äänestää, ketä haluavat. Tiistai-illan aikana minulle selvisi, että aivan kaikki puolueet olivat liittoutuneet perussuomalaisia vastaan. Lapsellista hiekkalaatikkoleikkiä. Kenellä on isoin puskutraktori pärjää näissäkin kuvioissa, Kröger puuskahtaa.
Tehy hoitajia, ei poliittista peliä varten
Krögerin mielestä Tehyn pitäisi olla olemassa hoitajia eikä poliittista peliä varten. Hoitajat ovat antaneet Tehyn valtuutetuille mandaattinsa toimia heidän hyväkseen. Kröger on todella pettynyt Tehyn harjoittamaan poliittiseen toimintaan.
– Tällainen poliittinen peli vie liikaa energiaa ja liikaa aikaa. Miksei Tehyssä voitaisi vain tehdä yhteistyötä hoitajien hyväksi? Kröger ihmettelee.
Vakava mainehaitta Tehylle
Myös Juvonen on syvästi pettynyt Tehyn valtuuston toimintaan asiassa ja myös kyseenalaisti sen tiistai-iltana puheenjohtajistolle lähettämässään viestissä. Juvonen uskoo asiasta seuraavan Tehylle vakavan mainehaitan.
– On todella sääli ja surullista nähdä, että näin meitä kohdellaan. Törkeyden huippu, sanoo Juvonen.
Mika Männistö
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Markus Pietikäinen terveydenhuoltoalan työttömyyskassa Petri Kröger Tehy STTK Ammattiliitot vaalit SDP Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lakialoite suolistosyöpäseulonnoista etenee – Juvonen: ”Kun uskoo asiaansa, sitkeys palkitaan ja oppositiostakin voi vaikuttaa”

Juvonen: Suomi riistää ulkomaalaisia sairaanhoitajia

Sote-valiokunnan perussuomalaiset: Keskustan ja vihervasemmiston härski vaihtokauppa etenee eduskunnassa

Juvonen: Lähihoitajat saataisiin palaamaan ammattiinsa palkkatasoa korottamalla
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












