Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

STX-konserni vararikon partaalla

03.04.2013 |12:01

Turun ja Rauman telakat omistava korealainen STX-konserni yrittää epätoivoisesti pelastua vararikolta. Konsernin laivanrakennuksesta vastaava osa eli STX Offshore & Shipbuildingin haki tiistaina vapaaehtoista velkajärjestelyä velkojiltaan, kertoo Turun Sanomat.

Yhtiö on yrittänyt myydä yritysryppään kannattavia osia. Pelkästään tänä vuonna yhtiöltä erääntyy yli miljardin dollarin arvosta velkoja maksettavaksi. STX ilmoitti kuitenkin viikonloppuna, ettei se ollut onnistunut myymään varustamoyhtiö STX Pan Oceania. STX ei saanut yhtiöstä yhtään ostotarjousta.

STX:n eri yhtiöiden pörssikurssit olivat tiistaina rajussa 15 prosentin alamäessä. Myös sen rahoittajien kurssit olivat reippaassa alamäessä.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan emoyhtiön kriisi tuskin kuitenkaan vaarantaa emoyhtiön lupaamaa lisärahoitusta Turun telakalle.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”

15.12.2025 |17:30
8.
Suomen uutiset logo

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa

17.12.2025 |10:39
9.
Suomen uutiset logo

Keskisarja julisti sodan pakkoenglannille – Purra varoittaa puolueita lupailemasta rahaa sote-alueille

14.12.2025 |13:21
10.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää