Uhkapelaaminen on Suomessa suosittu harrastus. Monelle se on ongelmatonta ajanvietettä ja jännitystä elämään tuova harrastus. Ikävä totuus on kuitenkin se, että yhä useampi ajautuu pelaamisen kanssa ongelmiin.

Suomalaisten tappioputkea todentaa karusti The Economist, jonka artikkelista selviää, että suomalaiset ottavat maailman kolmanneksi eniten takkiinsa kansainvälisissä uhkapeleissä. Brittiläisen konsulttiyhtiön H2 Gambling Capitalin tutkimuksen mukaan suomalaiset hävisivät vuonna 2013 noin 500 euroa jokaista täysi-ikäistä kohti.

Helsinkiläinen tradenomiopiskelija Janne, 22, aloitti uhkapelaamisen heti täytettyään 18 vuotta.

– Harrastan pääosin vedonlyöntiä. Pitkävetoa pelaan päivittäin. Jääkiekko- ja jalkapalloihmisenä keskikesät ovat vähän vaisumpia, mutta muuten tulee ruksittua lappuja aina päivästä yöhön asti, hän kuvailee.

Voittamisen pauloissa

Jannella on on ollut harrastuksessaan sekä taitoa että onnea, sillä pelaaminen ei ole tuottanut ongelmia.

– Nukun yöni hyvin, vaikka pelipäivä päättyisikin tappioon. Suurin tappioni on 5 000 euroa ja se tuli yksittäisestä pitkävedosta. Minua on kuitenkin onnistanut usein. Ylivoimaisesti suurin voittoni on ollut vedonlyöntifirman kustantama viikon matkan Yhdysvaltoihin, jossa pääsin katsomaan huippupaikoilta NHL:n ja NBA:n pelejä. Matkan aikana ajeltiin luksusjahdeilla Miamin vesillä, lennettiin yksityiskoneella ja syötiin huippuravintoloissa. Se oli sellainen elämänkokemus, ettei varmasti toista tule vastaan, hän kertoo.

Harrastuksensa hintaa Janne ei osaa oikein määritellä.

– Neljän vuoden aikana olen pelannut ainakin viiden nollan edestä. Aluksi pelaamisessa kiehtoi ainoastaan se, että oli kiva katsoa esimerkiksi jääkiekko-ottelu ja laittaa siihen euroja kiinni sekä jännittää, osuuko. Mutta kyllähän tässä harrastuksessa se voittaminen on pääjuttu eli raha kiehtoo. Kun on huomannut jäävän tässä touhussa voiton puolelle, niin miksi lopettaa.

Houkuttelevat bonukset

Janne on kokeillut myös uhkapelaamista nettikasinolla. Hän on myös tarttunut bonusrahatarjouksiin, joita nettikasinot tarjoavat saadakseen uusia asiakkaita tai lisätäkseen vanhojen asiakkaiden pelaamista. Koska nämä bonukset ovat ilmaista rahaa kasinolta, joutuu pelaaja usein kierrättämään mahdolliset voittonsa kasinolla. Tämä estää tavallisesti sen, että pelaaja ei voi vain lunastaa bonusta ja nostaa rahojaan ulos.

– Bonuksissahan kannattaa olla tarkkana. On tärkeää lukea käyttöehdot ja vertailla eri nettikasinoiden tarjontaa. Bonustarjouksissa on useasti paljon eroja – oli kyse sitten nettikasino- tai vedonlyöntibonuksista. Jos haluan käyttää bonuksia, vertailen ja valitsen sen, jossa pienin kierrätysvaatimus, hän kertoo.

Bonuksista kertyneet voitot täytyy yleensä kierrättää kasinolla, kasinon määräämän summan edestä. Kierrätysvaatimus on useimmiten 20-60 kertainen bonukseen tai talletukseen nähden. Kierrätysvaatimuksella pyritään siihen, ettei pelaaja voi huijata kasinon tarjoamia rahojaan itselleen. Jos kasinon kierrätysvaatimus on suuri, pelaaja voi usein hävitä voittonsa ennen ulos kotiuttamista. Kasino voi rajoittaa myös missä peleissä bonusta voi kierrättää ja missä ei.

– Kaikki onlinekasinot eivät ”pakota” asiakkaitaan vastaanottamaan bonuksia. Tämä onkin lähes ainut tapa, jolla tavallinen peliharrastaja voi todeta, että toimija on luotettava. Pitää siis valita kasino, joka ei edellytä bonusten vastaanottamista eikä niiden sitomista talletettuihin varoihin, Janne neuvoo.

HELI-MARIA WIIK

Tagit