
Petri Huru: Hyvä, että hallitus vahvistaa afrikkalaisen sikaruton torjuntaa uusilla toimilla
Perussuomalaisten kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen Petri Huru on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Päivi Puonti pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja oikeina kasvun ja työllisyyden kannalta. Järjestö kannattaa myös datakeskuksien veronpalautustuen poistamista, mutta esittää tulorekisterihankkeen toteuttamisen edellyttävän tapaa, joka ei vaikeuta yrittäjyyttä.
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä.
Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti sanoo yhteisöveron alentamisen, ansiotuloverotuksen keventämisen ja kotitalousvähennyksen kasvattamisen olevan tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja, jotka tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia.
Puonnin mukaan tehdyt veroratkaisut vauhdittavat talouskehitystä, joka näyttää monen vaikean vuoden jälkeen viimein paremmalta. Myönteisenä hän pitää myös sitä, että hallitus selvittää osakesäästötilin laajentamista kattamaan sijoitukset listaamattomiin yrityksiin.
Yrittäjät pitää perusteltuna myös datakeskuksille valmistellun veronpalautustuen poistamista. Puonnin mukaan Suomen vahvuuksia ovat edullinen sähkö, viileä ilmasto ja vakaa toimintaympäristö, jotka ovat riittäviä kannustimia investoinneille datakeskuksiin. Yritystukia tärkeämpää on hänen mukaansa ennakoitava toimintaympäristö.
Hallitus varaa myös resursseja afrikkalaisen sikaruton torjuntaan ja arvioi taudin vaikutuksia alueiden elinkeinoille ja aluetaloudelle. Puonnin mukaan rajoitustoimet vaikuttavat laajasti yritystoimintaan ja tilanne voi pahentua, minkä vuoksi hallituksella pitää olla valmius tukea rajoitustoimista kärsiviä yrityksiä. Hän nostaa esiin Kaakkois-Suomen, joka kärsii jo nyt rajusti itärajan sulkemisesta.
Hallitus antaa eduskunnalle kiireellisenä esityksen yrittäjien eläkelain uudistamisesta kehysriihessä sovitun valinnanvapausmallin mukaisesti sekä selvittää yrittäjien eläkemaksujen rahastointia. Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg odottaa asian etenevän nopeasti ja toivoo selvitystä myös eläkkeiden toimeenpanon tehostamisesta.
YEL-uudistuksen jatkoksi hallitus käynnistää valmistelun, jonka tavoitteena on tuoda kaikki yrittäjät tulorekisterin ja positiivisen luottorekisterin piiriin. Rytkönen-Sandberg pitää tarkoitusta hyvänä, mutta varoittaa sen kasvattavan tuntuvasti toiminimiyrittäjien hallinnollista taakkaa ja kustannuksia, ellei sitä toteuteta tavalla, joka ei vaikeuta yrittäjyyttä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen Petri Huru on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.

Hallitus kohdentaa merkittävän osan liikenneinvestoinneista Itä-Suomeen. Ohjelmassa on mukana useita tie- ja ratahankkeita, ja ministeri Lulu Ranne on suunnannut väylien kunnostukseen lisärahoitusta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on tyytyväinen budjettiriihen päätökseen poistaa suunniteltu 30 miljoonan euron datakeskusten tukimalli.

Hallitus korottaa puolustusministeriön hallinnonalan määrärahoja 618 miljoonalla eurolla vuoden 2026 talousarvioon verrattuna. Lisäksi budjettiin sisältyy miljardiluokan tilausvaltuuksia materiaalihankintoihin.

Ensi vuoden budjettiesityksessä toissijaiset menot vähenevät. Hallitus kohdentaa säästöjä muun muassa kotoutukseen, kehitysapuun ja järjestötukiin. Peruspalveluista, turvallisuudesta tai suomalaisten hyvinvoinnista sen sijaan ei leikata.

Hallitus jatkaa työn verotuksen keventämistä ensi vuoden budjetissa. Työtulovähennystä kasvatetaan ja veroperusteisiin tehdään indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla. Kevennys kohdistuu pääosin pieni- ja keskituloisille, ja jatkaa linjaa, jolla suomalaisten ostovoima on vahvistunut koko vaalikauden ajan.

Hallitus on päättänyt vuoden 2027 talousarvioesityksestä. Esitys keventää työn ja yrittämisen verotusta, pitää kiinni aiemmista säästöistä ja suuntaa lisärahaa puolustukseen sekä liikenneinfraan. Tavoitteena on vauhdittaa talouskasvua ja työllisyyttä.
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää