Suomessa vietetään lauantaina 19.11. miestenpäivää ja sunnuntaina 20.11. lapsen oikeuksien päivää. Näiden päivien kunniaksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne tarkastelee, mitä Suomen miehille ja lapsille kuuluu.

– Päinvastoin kuin ajan woke-hengestä voisi päätellä, miehiä tarvitaan edelleen lasten tekoon ja kasvattamiseen sekä yhteiskunnan pyörittämiseen yleensäkin, sanoo kansanedustaja Lulu Ranne.

Ranne listaa, miten 50 vuotta sitten Suomeen syntyi tammi-syyskuussa 45 237 vauvaa, tänä vuonna 34 227 eli 11 010 vauvaa vähemmän. Syntyvyys on mittaushistorian alhaisin. Jotain on maailman onnellisimmassa maassa pielessä. Ajan henki myös on, ettei monien ongelmien perimmäisiä syitä haluta nähdä, koska sisimmässään ymmärretään syiden olevan omassa politiikassa.

– Suomessa ei ole tarpeeksi Suomi-vauvoja eikä tarpeeksi Suomi-isiä.

Ilmastoahdistus aiheuttaa keinottomuuden tunnetta

Ranne huomauttaa, että terapiahavaintojen mukaan lisääntynyt ilmastoahdistus aiheuttaa keinottomuuden tunnetta. Maailman väitetään tuhoutuvan, joten miksi hankkia perhettä, ehkä edes ammattia?

Lapsiasiavaltuutetun vuoden 2022 kertomuksen mukaan viidesosa 18–45-vuotiaista ei halua lapsia. Itsekkäiden syiden jälkeen kolmanneksi ja neljänneksi tärkeimpinä mainittiin ”maapallon kantokyky ei kestä lisää ihmisiä” (54 %) ja ”lapsettomuus on ilmastoteko” (46 %). Tätä mieltä olivat erityisesti Etelä-Suomessa asuvat 25–35-vuotiaat.

– Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtajan Risto Murron mukaan kolmannes 40–45-vuotiaista suomalaismiehistä on lapsettomia. Usein he ovat vain peruskoulun varassa. Peruskoulun varaan jääneiden nuorten miesten hedelmällisyysluku on vain 1, kun naisten luku on sekin alhainen 1,35. Miksi pojat syrjäytyvät jo peruskoulussa?

Miehille kostamiselle ei ole perusteita

Ranne toteaakin suomalaisia heteromiehiä syrjivää ilmapiiriä sekä ilmastopaniikkia lietsovien tahojen kantavan tilanteesta vastuun. Miehille kostamiselle tai ilmastopaniikille ei ole mitään perusteita.

– Suomi on sukupuolten mahdollisuuksien suhteen Islannin jälkeen maailman toiseksi tasa-arvoisin maa. Tasa-arvoisessa maassa pojankin pitäisi voida kasvaa hyvän itsetunnon omaavaksi, kunnioituksen ansaitsevaksi, rakastetuksi ja rakastavaksi, lapsia hankkivaksi ja töitä tekeväksi mieheksi. Tulevaisuutta rakentavaksi mieheksi.

Ranteen mukaan Suomen luonnon kantokykyä kuvaava biokapasiteetti on parhaiten säilynyt koko planeetalla ja elättäisi yli kaksinkertaisen väestön. Ilmasto ei uhkaa olemassaoloamme. Me suomalaiset huolehdimme tietenkin luonnostamme, mutta EU:n reservaatiksi muuttumalla sekä omaa kansaamme ja talouttamme tuhoamalla emme pelasta ketään.

– Kehotankin woke-vouhottajia ja ilmastopaniikin lietsojia katsomaan sydämeensä, mitä on tullut tehtyä.

Lapsen saaminen on suurin lahja

Ranne kannustaa Suomen nuoria perheitä kohtaamaan lastensa, myös poikien, huolet ja valamaan heihin tulevaisuuden uskoa ja tahtoa. Nuorten miesten ja naisten kannattaa luottaa itseensä ja tulevaisuuteen ja hankkia lapsia, jos se vain on mahdollista. Lapsen saaminen on suurin lahja, ei itsestäänselvyys.

– Suomi on suomalaisille maailman paras maa, eikä lapsilla ole missään parempaa mahdollisuutta kasvaa hyvinvoiviksi Suomen rakentajiksi ja elää täyttä ja onnellista elämää.

Suomen Uutiset