

SU
Tulevaisuuden Suomesta luennoiva Arto Luukkanen kysyy suoraan: ”Saako yliopistossa käyttää järkeä vai onko tanssittava woke-ideologian tahdissa?”
Helsingin yliopistolla tänään luennoinut PS-puoluesihteeri, dosentti Arto Luukkanen puntaroi ihanne-Suomea 2030-luvulla.
Luukkanen katsoo, että tulevaisuuden Suomi on kansallismielinen ja isänmaallinen suomalaisen hyvinvoinnin keidas, joka on meille paras ja ensiarvoinen paikka.
Arto Luukkanen Youtube, 29 min 8 sek.
Suomen Uutiset taltioi tilaisuuden alkuosan. Tilaisuus jatkui opiskelijoiden kysymyksillä.
Luukkasen esitys kuului Helsingin yliopiston järjestämään ”Tieteen voimalla 2030-luvulle”-luentosarjaan. Aiempia puhujavieraita ovat olleet ympäristöministeri Maria Ohisalo, kansanedustaja Kai Mykkänen, kansanedustaja Veronika Honkasalo ja puhemies Matti Vanhanen.
Luukkanen pohti Suomen historian alkutaipaleita:
”Suomalaisilla on olemassaolon oikeutus pelkästään siksi, että sen asujaimisto on puolustanut sitä, vuodattanut vertaan sen puolesta ja ennen kaikkea tehnyt työtä sen puolesta.
Olemme merkanneet reviirimme ja pidämme siitä kiinni. Olemme asuneet tuhansia vuosia täällä Suomenniemellä. Kansana, jotka on kolonialisoitu, riistetty ja orjuutettu. Tiedämme mitä siirtomaahistoria on.
Suomalaisten alkuperä on Volga-, Oka- ja Kama-jokien välillä. Sieltä suomalaisten esivanhemmat alkoivat siirtyä Dneprin yläjuoksulle ja sieltä puolestaan Väinäjoen yläjuoksulle, josta he lopulta siirtyivät jokea pitkin kohti Itämerta 1250–1000-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Viroon he saapuivat noin 1100–100-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Suomalaisten esivanhemmat saapuivat viimein Suomeen alkaen 800-luvulta ennen ajanlaskun alkua.
Suomalaiset ovat asuneet nykyisen Suomen alueella lähes kolmetuhatta vuotta. Suomalaiset ovat – jos sallitaan, että käytän luontovertausta – kuin harvinaisen valkoselkätikan populaatio. Populaatio, jolla on olemassaolon oikeutus pelkästään siksi, että sen asujaimisto on puolustanut aluettaan, vuodattanut vertaan sen puolesta ja ennen kaikkea tehnyt työtä sen puolesta. Olemme merkanneet reviirimme ja pidämme siitä kiinni. Olemme monessa mielessä täällä Suomenniemellä ”alkuperäiskansa” (vaikka saamelaiset ovat toki olleet seuduilla runsaat viisisataa vuotta pidempään) kaikkine sen luovuttamattomine oikeuksineen.
Meillä on ollut historiassa aikoja, jolloin meitä on kansanmurhattu kuten vuosina 1710-1721 ja raastettu orjuuteen kauas Persiaan saakka. Meillä on ollut aikoja, jolloin on kuoltu nälkään ja tauteihin kuten 1860-luvulla tai sotia, joissa olemme menettäneet kymmeniätuhansia miehiä mutta kaikista näistä koettelemuksista on selvitty.
Historia ja menneet sukupolvet velvoittavat meitä. Tätä meidän esi-isiemme ja -äitiemme saavuttamaa perintöä meidän pitää suojella siksi, että se on tärkeä itsessänsä – an sich. Mutta myös siksi, että puolustamalla sitä me toimimme lapsiemme, lastemme lapsien ja koko Suomen hyväksi.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Wokettava Disney-toimari tuputti seksuaalisisältöä lapsille, yhtiön arvo laski sata miljardia – potkuthan siitä tietenkin tuli, ja osake ampaisi nousuun

Woken olemusta selvitetään maailmalla huippututkijoiden voimin – kysymys kuuluu, miksi marxilaisista juurista ponnistava ilmiö leviää yrityksissä

Vihervasemmisto jyrättiin oppositioon työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa – ”Hallituksen ajama saamelaiskäräjien vaaliluettelon puhdistaminen on enemmistön diktatuuria vähemmistöjä kohtaan”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













