

Greta Thunberg haluaa nyt syrjäyttää kapitalismin – syyttää sitä woken hengessä myös rasismista ja kolonialismista
Greta Thunberg ei peittele poliittista radikalisoitumistaan. Hän osallistui ilmastonmuutosta käsittelevän esseekokoelman julkaisutilaisuuteen ja esitti ilmastokriisin ratkaisuksi kapitalistisen järjestelmän kumoamista. Woke-hengessä hän myös syytti kapitalismia rasismista, kolonialismista ja kansanmurhista. Aiemmin maailmanlaajuisissa huippukokouksissa viihtynyt nuorisoidoli arvostelee nyt YK:n ilmastokokousta huiputukseksi ja viherpesuksi. Thunberg mukailee tuoreen esseekokoelman laitavasemmistolaisten kirjoittajien maailmankuvaa, jossa kapitalismi nähdään kaiken pahan juurisyynä. Puoluerajoja ylittävien ilmastopoliittisten ratkaisujen puolesta puhumisen sijaan ilmastoaktivisti pyrkii nyt ajamaan entistä laajemmin uusvasemmiston agendoja.
Greta Thunberg osallistui keskustelijana Lontoossa alkuviikosta järjestettyyn The Climate Book -ilmastokirjan julkaisutilaisuuteen. Kirja kokoaa yhteen esseitä useilta ilmastotutkijoilta ja vaikuttajilta sekä esittää kuvia ja dataa ilmastonmuutoksesta.
”Tapahtuma oli kuin täydellinen keskiluokan hengailupäivä”, kirjoittaa Unherd-lehti. Monet olivat tuoneet nuoret lapsensakin paikalle inspiroitumaan Thunbergin nuorekkaasta aktivismista. Yleisö ei kuitenkaan kuullut uutta versiota raivokkaasta ”How dare you!” -puheesta. Takavuosien nuorisoikonin aggressiivisesta tyylistä poiketen hän esiintyi asiallisesti ja miellyttävästi.
Tämä ei silti ole olennaisin seikka, jossa Thunberg on muuttanut linjaansa. Aiemmin hänen roolinaan oli herätellä maailmaa pelkästä ilmastonmuutoksesta ja vaatia aikuisilta ilmastotekoja. Hän sätti eliittejä ikään kuin ulkopuolisena, eikä varsinaisesti pyrkinyt syrjäyttämään heitä. Nyt hän haluaa syrjäyttää koko kapitalistisen järjestelmän.
Alkuaikoina Thunbergin ilmastoaktivismille oli olennaista vältellä poliittisia yksityiskohtia. Hänen itsensä mukaan hänellä ei ole ”mitään tekemistä” yleisemmän politiikan kanssa. Pandemian, Ukrainan sodan ja energiakriisin myötä Thunbergin hohto ja relevanssi alkoivat kärsimään. Maailmalla ehdittiin jo ihmettelemään, minne koko maailman tuntema julkkis katosi. Aiemmin ydinvoimaa vastustanut Thunberg joutui hiljattain jopa pyörtämään ydinvoimakantojaan.
Ensi tammikuussa 20 vuotta täyttävä ilmastoaktivisti haluaa nyt jatkaa ja lisätä kierroksia. Tuoreessa esiintymisessään ja uuden kirjan myötä hän on löytänyt poliittisen joukkonsa, erityisesti äärivasemmistolaisen antikapitalismin ja talouskasvun vastustamisen.
Thunbergin viesti oli ennätysmäisen radikaali ja militantti. Hänen mukaansa ”ei ole paluuta normaaliin”. Sen lisäksi, että ”normaali” tarkoitti hänelle ”järjestelmää”, joka aiheutti ilmastokriisin, se tarkoitti myös ”kolonialismia, imperialismia, sortoa ja kansanmurhia” sekä ”rasistista riistämistä”.
Unherd-lehti analysoi, että Thunberg niputtaa ”ilmasto-oikeudenmukaisuuden” erottamattomaksi osaksi yleisempää oikeudenmukaisuuden tavoittelua. Tässä tapauksessa se tarkoittaa äärivasemmistolaista kapitalismikritiikkiä ja wokea. Vallitsevan järjestelmän kasvattamat johtajat ja instituutiot, mm. YK:n ilmastokokouksen hän näkee osana ongelmaa, ”huiputukseksi”, ”viherpesuksi”, ”pettämiseksi”.
Ilmastokirjan kirjoittajat antavat osviittaa siitä, keiden ajatuksia Thunberg mukailee: Jason Hickel, Kate Raworth, Naomi Klein. Näille tunnetuille vasemmistoajattelijoille ilmastokriisi ei ole pohjimmiltaan ihmisen aiheuttama. Heille kapitalismi on kaiken pahan alku ja juuri – ilmastonmuutoksesta eriarvoisuuteen.
Thunbergin valitseman poliittisen leirin vaikuttajat ovat sokeita elintason kasvulle ja köyhyyden vähenemiselle varsinkin silloin, jos se tapahtuu kapitalistisesti ja ilman päästöjen kasvua. Ilmastokirjan kirjoittajien mielestä ainut ratkaisu ilmastohaasteisiin on hylätä talouskasvun tavoittelu länsimaissa.
Tuore julkinen esiintyminen osoittaa, että Thunberg on omaksunut saman äärivasemmistolaisen maailmankuvan. Tämä ei ole yllättävää sitä taustaa vasten, että ympäristöaktivismilla on nykyisin läheiset välit uusvasemmistoon.
Talouskasvun hylkääminen ei ole ainut vaihtoehto ilmastokriisiin, mutta Thunbergille sillä ei enää ole väliä. Useiden nuoren sukupolven edustajien tapaan hän on menettänyt uskonsa maltilliseen vasemmistoon.
Thunbergin äärivasemmistolaiset puheet osoittavat, ettei häntä kiinnosta etsiä ratkaisuja ilmastokriisiin poliittisia jakolinjojen yli. Pikemminkin hänestä on tullut väline useille uusvasemmistolaisille agendoille: antikapitalismille ja wokelle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomessa ei ole tarpeeksi Suomi-vauvoja eikä Suomi-isiä – Ranne: ”Kehotan woke-vouhottajia ja ilmastopaniikin lietsojia katsomaan sydämeensä, mitä on tullut tehtyä”

Wokettava Disney-toimari tuputti seksuaalisisältöä lapsille, yhtiön arvo laski sata miljardia – potkuthan siitä tietenkin tuli, ja osake ampaisi nousuun

Kiilusilmät nousevat kumpujen yöstä – Woke ei ole ideologia vaan fanatismia

Woken olemusta selvitetään maailmalla huippututkijoiden voimin – kysymys kuuluu, miksi marxilaisista juurista ponnistava ilmiö leviää yrityksissä

Ilmasto-Greta canceloitiin Israelissa palestiinalaismyönteisyyden vuoksi – ”Terrorismin tukija”

Mikki tempaistiin Gretan kädestä – palestiinalaisten asia oli liikaa lavalla
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














