

Riikka Purra, Samuli Salminen ja Jussi Halla-aho Tuumaustunnilla 26.10.2018. / MATTI MATIKAINEN
Suomesta matalien palkkojen maa? Saatavuusharkinnan poistolla olisi karut seuraukset
Suomalaista duunaria vyörytetään nyt toden teolla kumoon. Saatavuusharkinnan poisto myllertäisi työelämän.
Työnantajaleiri liittolaisineen vyöryttää nyt toden teolla kumoon suomalaista duunaria. Yleissitovuus on koetuksella, ay-jäsenmaksujärjestelmä yritetään romuttaa. Hallitus- ja työnantajarintaman happamaan keitokseen kuuluu lisäksi saatavuusharkinnan poisto. Se myllertäisi suomalaisen työelämän lopullisesti.
Perjantain Tuumaustunnilla pureuduttiin saatavuusharkinta-asiaan. Matti Putkosen isännöimässä tilaisuudessa puhuivat Jussi Halla-aho, Samuli Salminen ja Riikka Purra. Youtube, 1 h 18 min.
Työvoiman määrä kasvaa maailmassa räjähdysmäisesti. Suomalaista duunaria ajetaan tilanteeseen, jossa he joutuvat kilpailemaan heikentyvien työehtojen ja laskevien palkkojen työpaikoista koko maapallon väestön kanssa. Kaiken kukkuraksi suomalainen joutuisi julkisten tulonsiirtojen muodossa maksamaan itse itsensä syrjäyttämisestä. Ei se näin voi mennä.
Asiaa tutkinut Suomen Perusta -ajatuspaja (SP) julkaisi raporttinsa Työmiehen Tuumaustunnilla perjantaina. Tutkimustulokset ovat hälyttäviä.
– Mikäli saatavuusharkinnasta luovuttaisiin, selkeitä häviäjiä olisivat suomalaiset matalapalkka-alojen työntekijät. Tämä koskee sekä matalapalkka-aloilla kokopäiväisesti töitä tekeviä, osa-aikaisesti töitä tekeviä että matalapalkka-aloilta töitä hakevia työttömiä, SP:n tutkija Samuli Salminen kertoo.
Selkeitä voittajia saatavuusharkinnan poisto leipoisi matalapalkka-alojen työnantajista. Koska pelkällä alhaisella palkalla on Suomessa mahdotonta tulla toimeen, olisi veronmaksajien tultava hätiin maksumieheksi.
– Koska matalapalkka-aloille työllistyvät EU-/ETA-alueen ulkopuolisen työntekijät eivät käytännössä elä Suomessa palkallaan, Suomen julkinen talous joutuu tulonsiirroilla maksamaan matalapalkka-alalle tulleen tarvittavan toimeentulon, Salminen katsoo.
Hallituksen falskit perustelut
Käytännössä matalapalkka-aloille tulevien työntekijöiden pääsy Suomen työmarkkinoille toimisi epäsuorana yritystukena matalapalkka-alojen yrityksille.
Julkinen keskustelu saatavuusharkinnan poistosta pyörii väärän väittämän ympärillä. Pääministeri Juha Sipilä, valtionvarainministeri Petteri Orpo ja sisäministeri Kai Mykkänen ovat kukin vuorollaan vakuutelleet poistamisen välttämättömyyttä harhaanjohtavalla väitteellä, että Suomeen tarvitaan erityisosaamista. Hallituksen perustelut eivät kestä päivänvaloa. Erityisosaajat eivät ole saatavuusharkinnan piirissä tälläkään hetkellä.
Erityisen kummallista on, että vasemmistoliiton ja SDP:n riveistä on näytetty vihreää valoa saatavuusharkinnan poistolle.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan Sipilä muiden ohella esittää harhaanjohtavia väitteitä lainsäädännön nykytilasta.
– Pääministeri Sipilä on puhunut, että saatavuusharkinnasta on luovuttava, koska Suomi tarvitsee osaajia. Saatavuusharkinnalla kuitenkin pyritään nimenomaan estämään sellaisten ihmisten tuloa, joilla ei ole tosiasiallisia edellytyksiä työllistyä suomalaisilla työmarkkinoilla, Halla-aho painotti aiemmin.
Rakennusliitto on yrittänyt varoittaa kovakorvaisia päättäjiä toistuvasti.
Duunari ei voi olla ainoa, joka joustaa
Aiemmin Suomessa oli kolme joustomekanismia. Valuutta jousti, ja työntekijät joustivat yhdessä työnantajien kanssa. Tänä päivänä maan kilpailukykyä painaa osaltaan joustamaton eurovaluutta sekä sopimiskulttuurin hylännyt työnantajaleiri. Duunarin niskaan yksinomaan kasattu paine purkautuu rajuina työmarkkinariitoina.
Epäreilu sanelu ei sovi perussuomalaiseen pirtaan. Sopimisen tielle on palattava. Pakkosanelun ja lakkoaallon ohella on olemassa kolmas tie. Sen tien nimi on yhteispeli.
Saatavuusharkintaraportti luettavissa täällä >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tyrmäsivät työehtojen heikennykset jo 2015: ”Hallitus pelleilee vakavilla asioilla – sen on loputtava”

Tuumaustunnilla: Saatavuusharkinnan poistolla olisi karut seuraukset duunarille – aihetta kommentoimassa Halla-aho, Salminen ja Purra

Saatavuusharkinnasta kertova raportti julkaistu – kuka hyötyy, kuka maksaa?

Saksa avaamassa ovensa riittävästi tienaaville ammattitaitoisille maahanmuuttajille – Suomessa ei tuloilla ja kieli- tai ammattitaidolla ole niin väliä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää