Suomi painui alkuvuonna taas taantumaan

13.05.2015 |13:08

Tilastokeskuksen mukaan Suomen bruttokansantuotteen odotetaan laskeneen 0,1 prosenttia tammi-maaliskuussa viime vuoden loka-joulukuusta. Suomen talous painui siten taas taantumaan. Taantuma tarkoittaa kahden peräkkäisen vuosineljänneksen bkt-lukujen laskua.

Kyseessä on ennakkoarvio, joka saattaa tarkistua kesäkuun alussa.

Vuoden 2012 keväästä Suomen bkt oli nousussa vain viime syksynä, jolloin talouskasvua kirjattiin 0,1 prosenttia. Työllisten määrän kerrotaan pudonneen 0,4 prosenttia vuoden takaisesta.

Tämän lisäksi Suomen kuluttajahintojen lasku kiihtyi huhtikuussa 0,2 prosenttiin. Koko euroalue pääsi irti deflaation kynsistä, sillä huhtikuun inflaatiolukemat pysyivät ennallaan.

Ranska piristyi – Saksan veto hiipui

Euroalueen talouskasvu kuitenkin kiihtyi 0,4 prosenttiin. Tulos oli lievä pettymys, sillä kasvulukujen oletettiin virkoavan 0,5 prosenttiin. Suomi oli ainoa maa, joka raportoi talouden supistuneen.

Ranskan ja Saksan talouskasvu jatkui laimeahkona. Ranskan luvut yllätti iloisesti, mutta Saksan luvut tuottivat pettymyksen. Ranskan alkuvuoden talous kasvoi 0,6 prosentin vauhtia, Saksan kasvuluvut hyytyivät 0,3 prosenttiin.

Ranskan kasvun virkoaminen on hyvä uutinen, mutta sen ei arvella kutistavan vielä työttömyyttä. Euroalueen suurista jäsenmaista myös Italia onnistui kasvattamaan talouttaan ennakoitua nopeammin. Kasvuluvut olivat Saksan tapaan 0,3 prosentissa.

Saksan kasvulukujen ennakoitua rajumpi hidastuminen muistuttaa siitä, ettei Euroopan talouskurimus ole vielä päättynyt. Markkinoilla on viime päivinä ollut levottomuutta, kun euromaiden valtiolainat ovat olleet myyntipaineiden alla. Markkinoilla on arveltu Euroopan talouden toipuvan ja inflaation piristyvän, mikä lisää tuottovaatimuksia lainakirjoille. Julkaistut kasvuluvut saattavat hillitä Euroopan kasvunäkymiä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää