

lehtikuva Sari Gustafsson
Synnytyssairaaloiden alasajo vaarantaa odottavat äidit
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilastojen mukaan Suomessa syntyi toissa vuonna 70 lasta tien päällä. Kymmenen vuotta aiemmin luku oli puolet vähemmän. Sairaalan ulkopuolella syntyneillä on viisinkertainen riski kuolla verrattuna sairaalassa syntyneisiin. Perussuomalaisten kansanedustajan Martti Mölsä (ps.) katsoo nurjan kehityksen johtuvan synnytyssairaaloiden alasajosta.
– Synnytyssairaaloiden alasajo on johtanut siihen, että välimatkat sairaaloihin ovat pidentyneet ja hoidon saavutettavuus huonontunut. Yhä useampi odottava äiti joutuu synnyttämään tien päällä, matkalla sairaalaan, Mölsä kertoo.
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tilastojen mukaan Suomessa oli vuosina 2010 ja 2011 synnyttäjiä noin kolme prosenttia enemmän kuin vuosina 2006-2007. Erityisesti synnyttäjien määrä on kasvanut yliopistosairaaloissa. Suomen synnytyssairaaloista on karsittu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana yksi synnytysyksikkö vuodessa. Vielä vuonna 1975 Suomessa oli 62 synnytyssairaalaa, nyt niitä on enää 29. Kokonaishedelmällisyysluku ei kuitenkaan ole pienentynyt vuoden 1975 jälkeen vaan on ollut kasvussa 2000-luvulla.
Mölsän mukaan terveydenhuoltolaki edellyttää, että kunnan tai sairaanhoitopiirin on järjestettävä terveydenhuoltopalvelut alueellaan lähellä asukkaita.
– Pienempien, mutta tehokkaasti toimivien synnytyssairaaloiden alasajo jatkuu edelleen. Esimerkiksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on esittänyt, säästötoimiin vedoten, Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan lopettamista ja synnytysten keskittämistä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan syksyn 2013 aikana, Mölsä toteaa.
Kansanedustaja Mölsä on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle 4.6.2013.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Vigeliuksen lista eduskunnasta paljastaa: SDP äänestää säännöllisesti maahanmuuton tiukennusten hylkäämisen puolesta
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen kokoama lista eduskunnan äänestyksistä paljastaa demarien säännönmukaisesti äänestävän maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastaan. Samaan aikaan demarileiri vaikenee kuin muuri löperöstä maahanmuuttolinjastaan, jonka saa esille vain äänestystuloksia peratessa.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.
















