Tagi: lääkkeet

LEHTIKUVA

Inflaatio laukkaa Suomessa lähes kuuden prosentin vauhtia, eli samalla rahalla saa merkittävästi vähemmän kuin ennen. Ongelma koskee koko Eurooppaa, ja lukuisat EU-maat ovat tehneet toimenpiteitä kansalaistensa taloudellisen ahdingon helpottamiseksi. Suomen hallituksen toimenpiteet kansalaistensa auttamiseksi ovat sitä vastoin jääneet köykäisiksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunta käsittelee parhaillaan turvallisuusselontekoa, mutta huoltovarmuuden kannalta kriittisiä osa-alueita on jätetty käsittelyn ulkopuolelle. Niiden joukossa ovat muiden muassa sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät, jotka ovat kansalaisten hengen ja terveyden kannalta aivan välttämättömiä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Leena Meri on huolissaan koronaepidemian vaikutuksesta lääkkeiden saatavuuteen. Erityisesti hän on huolissaan niistä lääkkeistä, joita käytetään pitkäaikaissairauksiin ja joita käytetään myös koronaviruksen hoidossa. Tällaisia lääkkeitä on esimerkiksi klorokiiniä ja hydroksiklorokiiniä sisältävät lääkkeet, joita käytetään muun muassa nivelreuman ja malarian hoidossa.  Lue lisää >