Tagi: Puolustusvoimat

PS ARKISTO

Eduskunnassa käsiteltiin tänään Nato-jäsenyyttä, jonka hakemista perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ilmaisi puheensa aikana tukevansa. Mäenpää painotti yleisen asevelvollisuuden tärkeyttä maamme puolustamisen kannalta jatkossakin ja muistutti Suomen päättävän itse, sijoitetaanko tänne esimerkiksi Nato-joukkoja tai ydinaseita.  Lue lisää >

Ukrainassa on viime vuosien aikana selkeästi tuettu kansallistunnetta nostattavaa kulttuurituotantoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula peräänkuuluttaa Suomessakin kansallistunnetta vahvistavaa kulttuurituotantoa, joka vaalisi myös kansakunnan yhtenäisyyttä kriisiaikojen varalta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunta aloitti keskiviikkona turvallisuusympäristön muutosta koskevan ajankohtaisselonteon käsittelyn. Selonteko lähetettiin peräti 11 valiokuntaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ihmettelee, miksi sosiaali- ja terveysvaliokunta jätettiin käsittelyn ulkopuolelle, vaikka kriisiaikana terveydenhuoltojärjestelmän toimivuus on hyvin keskeisessä roolissa.  Lue lisää >

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen urheilun vaikutuksesta kansallistunteeseen ja maanpuolustustahtoon. Erityisesti Puolustusvoimien määräaikaisten liikunta-aliupseerien merkitykseen maanpuolustustahdon edistämisen kannalta keskittyvän kysymyksen on allekirjoittanut yhteensä yli 40 kansanedustajaa yli puoluerajojen niin oppositiosta kuin hallituksesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään jättänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion johdolla toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan lisäresursseja maanpuolustuskoulutukselle sekä lakimuutoksia, joilla muun muassa mahdollistettaisiin Puolustusvoimien aseiden ja ampumatarvikkeiden käyttö Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) koulutuksissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kansanedustajat, poliisitaustainen Mari Rantanen ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen ovat tyytyväisiä hallituksen kehysriihessään linjaamiin ulkoisen turvallisuuden panostuksiin. Puolustus- ja sisäministeriön hallinnonalojen säästöt peruttiin ja Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen toimintaan ja hankintoihin ohjattiin merkittävä summa rahaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnan puolustusvaliokunta kehottaa tuoreessa pöytäkirjalausumassaan puolustusministeriötä lisäämään kertausharjoituksia ja ohjaamaan lisärahoitusta vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen perustelee lausumaa nopeasti muuttuneella turvallisuuspoliittisella tilanteella.  Lue lisää >