
PS ARKISTO
Riikka Purra suomalaisen Instan droonikaupoista: ”Meidän on pidettävä huoli siitä, että me olemme siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan”
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Viime perjantaina Installa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo, että nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa on tärkeää pitää huoli siitä, että Suomi on mukana siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan.
Viime perjantaina Installa vieraillut perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra sai vierailunsa yhteydessä tutustua paitsi viuhkapanoksellisiin drooneihin myös muihin Instan toimialan asioihin. Insta on Naton strateginen kumppani, jonka kaltaisia Ukrainan markkinoille puolustusvälineitä ja -tarvikkeita suunnittelevia ja tekeviä suomalaisyrityksiä on useampia.
– Tällainen yhteistyö ja ylipäätään suomalaisen puolustusvälineteollisuuden mahdollisuudet tässä maailmanajassa, tässä turvallisuus- ja geopoliittisessa tilanteessa, ovat hyvät, ja meidän on pidettävä huoli siitä, että me olemme siellä missä suomalaista osaamista tarvitaan, Purra kertoo.
Merkitystä myös Suomen omalle puolustuskyvylle
Tällä hetkellä nimenomaan Ukrainassa käytävä Venäjän hyökkäyssota on se konteksti, josta myös Suomen Puolustusvoimat, aseteollisuus ja yleisemmin puolustusvälineteollisuus hakevat oppeja. Toisaalta näitä välineitä ja aseteollisuuden tuotteita kehiteltäessä näkymä on aina myös pidemmälle. Tällä on tietysti merkitystä myös Suomen oman puolustuskyvyn kannalta.
– Suomalaista ja eurooppalaista puolustusteollisuutta voidaan vauhdittaa monin eri tavoin. Osa niistä liittyy rahoitukseen, sen saatavuuteen ja ylipäätään pääomiin, mutta toisaalta myös lupaprosesseihin ja luvitukseen. Sekä Euroopan unionissa laajemmin että Suomessa tällaiset prosessit voivat monesti olla hyvin hitaita, ja kun tuotannossa ja kehityksessä sykli on hyvin nopea, niin osa ratkaisuista voi vanhentua. Tässä on varmasti vielä korjattavaa myös lainsäätäjän näkökulmasta, Purra sanoo.

Valtiovarainministeri Riikka Purra ja valtiosihteeri Riikka Slunga-Poutsalo Instan vierailulla.
Suomen Uutiset
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
- geopoliittinen tilanne suomalainen osaaminen droonikaupat Insta Ukrainan ja Suomen välinen yhteistyö droonit Venäjän hyökkäyssota aseteollisuus puolustusvälineteollisuus puolustusteollisuus turvallisuustilanne Euroopan unioni Puolustusvoimat Riikka Purra Ukraina nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomalaiset ja ukrainalaiset kehittivät yhdessä tehokkaan droonin – Ronkainen: Koko läntinen liittouma hyötyy Ukrainan kanssa tehdystä yhteistyöstä
Suomalainen puolustusalan yritys Insta on kehittänyt yhdessä ukrainalaisen kumppanin kanssa tehokkaan droonin, jota kaupataan Ukrainalle. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jari Ronkainen pitää itsestään selvänä, että tulevaisuuden sodissa droonien merkitys entisestään korostuu ja että Suomen pitää hakea Ukrainasta kaikki se tieto, mitä tulevaisuuden sodissa tarvitaan.

Tekoäly valtaa taistelukentät – droonit tekevät itsenäisesti selvää venälaistankeista
Ukrainan sodassa käytetään jo drooneja, jotka pystyvät tunnistamaan venäläisiä panssaroituja ajoneuvoja tekoälyn avulla. Asevalmistajan mukaan tekoäly tuhoaa panssarivaunut itsenäisesti, ilman ihmisen suoraa myötävaikutusta. Tekoälyllä on puolensa mutta myös riskinsä.

Antikainen: Scholzin päätös jättää Ukraina ilman apua on häpeällinen – Tuppurainen siunasi Suomen demarien tuen Berliinissä
Saksan liittokansleri Olaf Scholz (SPD) päätti estää noin kolmen miljardin euron arvoisen tukipaketin Ukrainalle. Tukipaketti olisi sisältänyt kriittisiä puolustusjärjestelmiä, kuten IRIS-T-ilmatorjuntajärjestelmiä ja Patriot-ilmatorjuntaohjuksia, joita Ukraina on pyytänyt suojellakseen kansalaisiaan Venäjän aggressioilta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää päätöstä käsittämättömänä ja vastuuttomana.

Suomi jatkaa Ukrainan jälleenrakentamisen tukea – monille suomalaisyrityksille avautumassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia
Ulkoministeriö on tänään julkaissut toisen osan Suomen kansallisesta Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmasta. Suomen tuki sisältää kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua ja materiaaliapua. - Kuten hallitusohjelmassa olemme todenneet, Suomi tukee Ukrainaa niin kauan kuin on tarpeen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio sanoo.

Suora lähetys: Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio kertoo Ukrainan jälleenrakennusohjelmasta 14.00 alkaen
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











