Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tekoäly valtaa taistelukentät – droonit tekevät itsenäisesti selvää venälaistankeista

09.09.2024 |19:31

Ukrainan sodassa käytetään jo drooneja, jotka pystyvät tunnistamaan venäläisiä panssaroituja ajoneuvoja tekoälyn avulla. Asevalmistajan mukaan tekoäly tuhoaa panssarivaunut itsenäisesti, ilman ihmisen suoraa myötävaikutusta. Tekoälyllä on puolensa mutta myös riskinsä.

Saker Scout on eräs drooneista, joka pystyy tunnistamaan venäläiset sotilasajoneuvot ja tuhoamaan ne omien päättelyalgoritmiensa pohjalta. Useat muutkin asevalmistajat testaavat parhaillaan omia tuotteitaan Ukrainan sodan kehitys- ja testiympäristössä.

Tekoälyn ohjaaman droonin ylivertaisuus on siinä, että venäisten häirintä ei pysty katkaisemaan yhteyttä droonin ja sen operaattorin väliltä. Koska tuota yhteyttä ei ole: drooni suunnistaa itsenäisesti kohteeseensa tai valitsee sen ohjelmoidun tehtävän mukaisesti.

Puolesta ja vastaan

– Tekoälyn tuominen aseisiin ja sensoreihin tarjoaa monia etuja. Tekoäly voi tehdä sodasta turvallisempaa, halvempaa ja riskittömämpää, kun pilotti ei ole koneessa.  Ohjelmistot eivät myöskään tarvitse unta tai lepoa, sanoo Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun tekoälytutkija Peter Bovet Emanuel SVT:n haastattelussa.

– AI-aseiden riski on siinä, että ne voivat valita väärän kohteen ja hyökätä siviilejä tai omia joukkoja vastaan. Tekoäly tekee päätöksiä elämästä ja kuolemasta. Olemmeko valmiita antamaan tällaiset päätökset koneille, kysyy Paul Scharre, yksi maailman johtavista tekoälyaseiden asiantuntijoista.

Useat maat, kuten Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, investoivat nyt kymmeniä miljardeja AI-aseisiin. Investoinnit kohdistuvat paitsi lennokkeihin myös esimerkiksi miehittämättömiin taistekoneisiin sekä operaatioiden suunnitteluun ja eri skenaarioiden vertailuun sekä riskianalyyseihin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää