Tagi: Suomen Perusta

LEHTIKUVA

Ihmisoikeusasiantuntijat ovat kovin huolestuneita mm. Jemenistä, Irakista tai Syyriasta Venäjän arojen kautta Suomen rajoille vaeltaneiden ”turvapaikanhakijoiden” ihmisoikeuksista, joiden toteutumisen pelätään vaarantuvan, jos Suomi tiukentaa rajavalvontaansa ja turvapaikanhakuun liittyviä käytänteitä. Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos pohtii Facebookissa turvapaikanhaun ja ihmisoikeuksien suhdetta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ajatuspaja Suomen Perusta toiminnanjohtaja Simo Grönroos ottaa Facebookissa kantaa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistuun juttuun maahanmuuttotilastoista. Grönroos selittää, miksi maahanmuutolla ei voida ratkaista väestön ikääntymisen aiheuttamaa kestävyysvajetta – lisätä sitä toki voidaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kiihtyvään tahtiin paisuva valtionvelka johtaa samalla myös korkomenojen kasvuun tulevina vuosina. Kasvu johtuu pitkälti siitä, että viime vuosina Suomi on ottanut jatkuvasti uutta lainaa. Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori, Matti Virén varoittaa valtiontaloudelle tuhoisasta kierteestä, jossa uusi velka on aina entistä kalliimpaa.  Lue lisää >

Samaan aikaan kun Suomessa intoillaan työllisyysasteen notkahduksista ylöspäin, veronmaksajat kustantavat joka ikinen kuukausi satojen miljoonien edestä työttömyysetuuksia. Pelkästään viime huhtikuussa Kelan ja työttömyyskassojen rahojen piirissä oli liki 300 000 työikäistä ihmistä. Heille maksettiin etuuksia 312 miljoonalla eurolla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen kertoo Uuden Suomen blogissaan laskeneensa maahanmuuttajien ansiotulon tasoksi noin 1 700 euroa kuukaudessa, jotta tämä hyödyttäisi julkisen talouden rahoitusasemaa eli maksaisi enemmän veroja kuin saisi sosiaalietuuksia. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää Twitterissä professorin laskelmat.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Tulevaisuusvaliokunta järjesti ensimmäisen tulevaisuusvaliokuntien maailmankokouksen lokakuussa 2022, jota varten valiokunta pyysi kansanedustajien nimeämiltä asiantuntijatahoilta ehdotuksia tärkeimmiksi tulevaisuuskysymyksiksi. Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos nosti omassa kirjoituksessaan esiin humanitaarisen maahanmuuton lopettamisen ja pakolaisjärjestelmän täysremontin, jotta apu menisi paremmin perille ja Eurooppa säästyisi maahanmuuton tuomilta ongelmilta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi tänään maahanmuuton ajankohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulta ja raportin niistä. Tuloksista käy ilmi, että erityisesti isoista pakolaismaista ja muista Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista kotoisin olevat saavat suhteettoman paljon toimeentulotukea kaikilla pääkaupunkiseudun alueilla.  Lue lisää >