Tagi: talous

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra varoittaa valtiontalouden entistä vakavammasta tilanteesta ja muistuttaa, ettei edellisen hallituksen kulutusjuhliin ole enää paluuta. Suomen Uutiset julkaisee Purran perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa pitämän puheen kokonaisuudessaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli tänään vasemmistopuolueiden välikysymystä nuorten tulevaisuudesta, ja valtiovarainministeri Riikka Purra joutui toppuuttelemaan oppositiota turhien pelkojen lietsomisesta. Purra myös muistutti, että ensiasunnon ostajien tilanne on tällä hetkellä sangen otollinen, koska asunnot ovat nyt edullisia ja korot ovat alhaalla.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus esittää eduskunnalle varainsiirtoverolain muuttamista siten, että varainsiirtoverojen kantoja alennetaan kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden osalta. Hallitus pyrkii asuntopolitiikallaan edistämään asuntomarkkinoiden toimivuutta. Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi tänään eduskunnan lähetekeskustelussa, että varainsiirtoverokantojen alentamiselle on selvä tarve, koska vero lisää muuttamisesta aiheutuvia kustannuksia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Valtiovarainministeri Riikka Purra edusti alkuviikosta Suomea euroryhmässä maanantaina sekä EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvostossa Ecofinissa tiistaina. Molemmat kokoukset järjestettiin Luxemburgissa. Kokouksissa esillä olivat myös maailman kriisipesäkkeet. Purra sanoo olevansa huolissaan siitä, että Ukrainan sodasta käytävän keskustelun ja puheen sävyn osalta on havaittavissa väsymyksen merkkejä.  Lue lisää >