Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Taiteen ja kulttuurin järjestötuista leikataan – Koponen: Ei voi odottaa, että valtio kaataa rahaa loputtomiin

27.05.2024 |10:50

Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koposen mukaan kansalaisjärjestöiltä pitää leikata tässä taloudellisessa tilanteessa. Koponen kannustaa järjestöjä kehittämään omaa varainhankintaansa eikä ottaa valtion tukea ikuisena automaattina.

– Järjestöjen on opittava seisomaan omilla jaloillaan ja kehittämään uusia rahoitusmalleja. Tässä Suomen talouden alhossa ei millään järjestöllä ole varaa odottaa suu auki, että valtio kippaa sinne vuosittaisen kakkupalan, Ari Koponen havainnollistaa.

Automaattinen tuki voi passivoida

Suomessa useat järjestöt tekevät tärkeää työtä. Koposen mukaan rahoitusmallien kehittäminen on askel kohti itsenäisempiä järjestöjä. Koponen näkee mesenaattitoiminnan tulevaisuutena, jossa esimerkiksi yksityiset tahot ja liike-elämä tukevat kulttuuria.

– Valtion tuki järjestöille pitäisi nähdä trampoliinina, joka hyppäyttää toiminnan lentoon. Jos valtion tuki on jonkinlainen vakio, se voi passivoida toimintaa ja estää toiminnan kehittämistä, Koponen lisää.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
6.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää