Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Kiinalaisturisteille ajo-oikeus Suomessa – ”Eivät saa ajaa edes moottorikelkkaa”

01.02.2017 |12:08

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen kiinalaisten matkailijoiden ajo-oikeudesta Suomessa. Hiljattain uutisoitiin Kiinasta suorastaan vyöryvän turisteja Suomen Lappiin, missä heitä odottaa ikävä yllätys: kiinalainen ajokortti ei kelpaa Suomessa.

Tavio haluaa asiaan muutoksen, koska kiinalaisten matkailu on merkittävä tulonlähde suomalaiselle turismielinkeinolle. Kiinalaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa oli 343 miljoonaa euroa vuonna 2015. Vain venäläiset toivat Suomeen suuremman summan rahaa. Kiinasta tehtiin vuonna 2015 Suomeen 522 000 matkaa.

Kiina sopimusten ulkopuolella

Kansainvälistä ajo-oikeutta koskevat useat sopimukset, kuten Geneven ja Wienin tieliikennesopimukset. Kiina on näiden sopimusten ulkopuolella, vaikka useiden muiden Aasian maiden ajokorteilla saa ajaa Suomenkin teillä.

– Kiinalaiset turistit eivät Lapin-lomallaan voi ajaa edes moottorikelkkaa,Tavio hämmästelee.

– Pääkaupunkiseudulle lentävät kiinalaismatkailijat eivät voi tehdä matkaa Lappiin halki Suomen vuokra-autolla, vaan he turvautuvat lentämiseen.

Tukea turismielinkeinolle

Tavion mielestä valtion pitää kaikin keinoin tukea turismielinkeinon kehittämistä Suomessa.

– Asia on ratkaistavissa Suomen omaa ajokorttilainsäädäntöä muuttamalla tai kahdenvälisellä sopimuksella Kiinan kanssa, Tavio pohtii.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
4.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
5.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
8.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää