

PS ARKISTO
Tavio vaatii hallitukselta toimia: Lapsivaikutusarviointi saatava lakiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vaatii lapsivaikutusarvioinnin käyttöönottoa lainsäädännössä.
Ville Tavion mielestä valtakunnan politiikan valmistelevat ja päättävät tahot pitää saada yhdistämään tietonsa ja tavoitteensa kokonaisvaltaisen lapsipolitiikan muodostamiseksi.
Tavio teki viime vuonna eduskunnassa toimenpidealoitteen, jotta hallitus ryhtyisi toimiin lapsivaikutusten arvioinnin saattamiseksi vakiintuneeksi osaksi ministeriöiden lainvalmistelutyötä.
Allekirjoittajina nykyisiä ministereitä
Toimenpidealoite sai eduskunnan enemmistön tuen, sillä yhteensä 118 kansanedustajaa allekirjoitti sen. Nykyisistä ministereistä sen allekirjoittivat sdp:n Antti Rinne, Sirpa Paatero, Krista Kiuru ja Timo Harakka, vihreiden Pekka Haavisto ja Krista Mikkonen, vasemmistoliiton Li Andersson ja Aino-Kaisa Pekonen, keskustan Hanna Kosonen ja rkp:n Anna-Maja Henriksson sekä Thomas Blomqvist.
Aloite lähetettiin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, mutta sen käsittely raukesi keväällä vaalikauden vaihtuessa.
Lapsipolitiikan johtaminen retuperällä
Tavio odottaa nyt pääministeri Rinteen hallitukselta toimia asian suhteen.
– Suomeen on valmisteilla kaksi uutta, tähän teemaan liittyvää strategiaa: lapsistrategia ja mielenterveysstrategia. Niiden rinnalla olisi järkevää ottaa käyttöön lakien lapsivaikutusten arviointi, Tavio sanoo.
– Suomessa ei ole selkeää lapsipolitiikan johtamista. Joitakin yksittäisiä toimia tehdään, mutta niiden pitkäjänteisiä ja vaalikaudet ylittäviä vaikutuksia ei riittävästi arvioida.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Monikulttuurisuus rasittaa kouluterveydenhoitoakin – maahanmuuttajien terveystarkastuksista ei tingitä

Mäenpää: Hallituksen on turha puhua lapsi- ja perheystävällisyydestä, kun se samaan aikaan sallii valtionyhtiön pyrkimykset leikata pienituloisilta

Perussuomalaisten linja lapsilisien korottamisesta saa kannatusta myös hallituspuolueilta

Perussuomalaiset vaati kyselytunnilla tukea lapsiperheille – ministeri pakeni vastuutaan

Kotihoidontuen sisaruslisän poisto heikentää pienituloisten perheiden asemaa – Antikainen: ”Pienten lasten pakottaminen päivähoitoon ei ole eduksi lapsille tai vanhemmille”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää