Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) teetti äskettäin selvityksen Suomen yliopistojen kielivalinnoista. Selvitysmiehet Janne Saarikivi ja Jani Koskinen kartoittivat kansalliskielten asemaa ja englanninkielistymistä. Kiittäkäämme Honkosta kohtalonkysymyksen esille nostosta sekä Saarikiveä ja Koskista tarkasta työstä. Toivottavasti 88-sivuisen asiakirjan lukee kokonaan jokunen kansanedustaja puoluekantaan katsomatta. Tarjoilen tässä tiivistelmää ja kärjistelmää.
Englanninkieliset opinto-ohjelmat ovat lisääntyneet valtaisasti. Suomenkielinen väitöskirja alkaa olla harvinaisuus. Viimeistään jatko-opiskelijoiden on enemmän tai vähemmän pakko siirtyä äidinkielestään englantiin. Sama ilmiö koskee yliopistojen hallintoa.
Tiedeyhteisön suomalaiset puhuvat ja kirjoittavat englantia paljolti toisille suomalaisille – sillä verukkeella, että seminaarissa joku ei suomea osaa. Kielenvaihdos ei kohenna tieteellisiä tuloksia. Matematiikassa ja fysiikassa toimivat universaalit numerot, mutta humanistille tai yhteiskuntatieteilijälle kieli on ajattelun ja luovuuden työkalu. Mikään lingua franca ei vastaa äidinkieltä todellisuuden rakentamisessa ja syvimmässä itseilmaisussa.
Keinotekoinen ”kansainvälistyminen” johtuu rahoituskriteereistä. Korkeakoulut houkuttelevat ulkomaalaista henkilöstöä ja ulkomaalaisia opiskelijoita ulkomaalaisuuden itseisarvon vuoksi.
Suomeen ei tungeksi opinhaluisia nuoria englanninkielisistä maista. Tutkinto-opiskelijoiden yleisimmät kansalaisuudet vuonna 2018 olivat: Vietnam, Venäjä ja Kiina. EU-valtioista ykkönen on Viro. Suomen korkeakoulujen ”kansainvälistäminen” ei perustu tulokkaiden kielitaitoihin.
Lähes kaikkien aineiden tenttikirjoista ja yksittäisistä kursseista iso osa on aina ollut vieraskielisiä, siinä ei ole mitään ongelmaa. Pakkoenglanti menee överiksi vasta kun suomi katoaa tykkänään luentosalista ja kansliasta.
Useat suomalaisopiskelijat ovat valittaneet kielikohtelusta oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Näiden päätöksissä varsinkin Aalto-yliopisto saa moitteita. Kansalliskielten hylkiminen opetuksessa, tutkimuksessa ja viestinnässä rikkoo perustuslain ja yliopistolain henkeä. Pykäliin ei kuitenkaan sisälly rangaistuksen uhkaa. Siksi kansainvälistymiskiima on käytännössä rajatonta.
Mitä väliä tällä on verrattuna ilmastonmuutokseen, Ukrainaan, inflaatioon ja velkaantumisasteeseen? Sitä väliä, että kielenvaihdos on perimmäinen ja peruuttamaton perikadon merkki.
”Kielellinen kansanmurha” (lainaus em. selvityksestä) ei ole Impivaaran salaliittoteoria vaan globaali kehityspolku. Pakkoenglanti jyrää niin Hollannin perinteikkäissä akatemioissa kuin Uuden-Guinean viidakoissa. Suomen kieli tuskin putoaa joukkohautaan ensimmäisenä. Suomeksi ilmestyy yhä loistavia kirjoja ja lauluja enemmän kuin kukaan kerkeää lukea ja kuunnella. Arkipuhujat eivät halveksi suomen kieltä, vaikka lainaavat ja matkivat sanoja vieraista kielistä, kuten kaikkina aikoina.
Kadulla, kylänraitilla, kirjastossa ja soittolistalla suomen kielellä pyyhkii kohtalaisesti. Kielimurha tai -itsemurha hautuu nimenomaan sivistyksen ja kulttuurin kärki-instituutioissa. Tappio niissä tarkoittaa suomelle kuristumista kyökkikieleksi. Se tarkoittaa myös suomenkielisen ihmisen tyhmistymistä, alistumista ja nöyrtymistä. Kieli on vallankäytön välineenä paljon tehokkaampi kuin kivääri.
TEEMU KESKISARJA