

LEHTIKUVA
Viikon 23/2015 luetuin
Terho ja Gustafsson ottivat yhteen eläkeläisten asumistuesta
Eduskunnan väittely uuden hallituksen ohjelmasta jatkuu melko kiivaana. Oppositio nosti esiin ohjelman kipukohtia, joita hallituspuolueet käänsivät parhain päin.
Jukka Gustafsson (sd.) kysyi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilta, tietääkö hän, että koko OECD-alueella ei ole väkilukuun nähden yhtä monta yksinäistä eläkkeensaajaa kuin Suomessa.
– Ja te heikennätte heidän tilannettaan entisestään pienentämällä asumistukea jopa 100 eurolla kuukaudessa, Gustafsson syytti.
100 euroa on
teoreettinen yksittäisluku
Soinin puolesta Gustafssonille vastasi perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho. Hän sanoi, että toki vanhusten asumistuen yhdenmukaistaminen yleisen asumistuen kanssa on jossain määrin leikkaus, mutta se on myös tasa-arvoistava toimenpide.
– Te puhutte sadasta eurosta kuukaudessa. Ehkä tällainen teoreettinen yksittäistapaus on löytynyt, mutta todellisuudessa puhutaan yleensä vain muutamista euroista kuukaudessa ja takuueläkekin nousee yli 20 euroa kuukaudessa, Terho painotti.
Terho moitti opposition linjauksia yleensäkin.
– Te luettelette vain asioita, joita ei saa tehdä. Mutta te ette esitä vaihtoehtoa, Terho huomautti.
Terho: Mistä rahat?
Vihreiden ryhmäjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto jatkoi samasta asiasta: hänen mukaansa kaupunkien yksin asuvat vanhukset ovat köyhimpiä ja asumistuen leikkaus vie heitä toimeentulotuen asiakkaiksi, mikä korottaa kuntien menoja, mikä uhkaa korottaa kunnallisveroa, joka kohtelee pienituloisia rankemmin kuin valtionvero.
Terho vastasi tähän:
– Nyt tehdään vastuullista talouspolitiikkaa ja neljän miljardin sopeutuksia, eikä silloin pystytä tekemään leikkauksia vain hymyilemällä ja tekemällä hyvää kaikille. Me sanoimme kaikille, että on tulossa vaikeat ajat ja sanoimme kaikille, että on tulossa leikkauksia. Tämä on ihan selvää sekä äänestäjille että läsnä oleville kansanedustajatovereille, että tällä vaalikaudella olemme tällaisen tilanteen edessä. Te arvostelette tätä pakettia, mutta ette edelleenkään sano, mistä te ottaisitte itse ne rahat, Terho moitti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lindström: Työn pitää kannattaa aina
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.















