Tervettä isänmaallisuutta ilman kansallisuhoa – brittikonservatiivi Theresa Mayn linjaukset lähellä Nixonin politiikkaa

Birminghamissa lokakuun alussa pidetty Iso-Britannian konservatiivipuolueen puoluekokous jäi vähälle huomiolle Suomen valtamediassa. Johtuuko siitä että puolueen puheenjohtaja Theresa May ei sovikaan hänelle Suomessa varattuun muottiin? Yhdysvaltain ja Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari arvioi brittikonservatiivien uutta suuntaa.

Iso-Britannian konservatiivipuolueen puoluekokouksessa Birminghamissa puolueen puheenjohtaja ja pääministeri Theresa May piti linjapuheensa 5.10.2016. Siinä hän esitteli modernin konservatismin ohjelman ja johdatti puoluettaan talouspoliittisesti vasemmalle. May arvosteli rikkaitten yksityishenkilöiden ja suuryritysten veronkiertoa, uusliberalistista talouspolitiikkaa, valtiontalouden velkaantumista ja hallitsematonta EU-vetoista maahanmuuttopolitiikkaa. Hän korosti ihmisten positiivista kansallistunnetta eli tervettä isänmaallisuutta ilman kansallisuhoa. Hän korosti niitä hyviä asioita, mitä valtio voi tuoda ihmisten elämään, kuten sisäistä turvallisuutta ja koulutusta sekä terveydenhoitoa. Politiikan toimittajat vertasivat hänen sanomaansa Työväenpuolueen entiseen puheenjohtaja Ed Milibandiin (The Economist 8.10.2016).

Nixon oli lähtöisin vaatimattomista olosuhteista ja hänelle muodostui vankka käsitys, että vain taloudellinen vauraus luo mahdollisuuden huolehtia hyvin ympäristöstä

May myös tunnisti linjapuheessaan tiettyjen teollisuudenalojen strategisen arvon taloudelle ja halusi kannustaa niitä kauppaa, infrastruktuuria, koulutusta, sekä tutkimusta ja tuotekehitystä tukevalla politiikalla. Hän rohkaisi kansalaisiaan terveeseen mediakriittisyyteen muistuttaen, että kaikkea liberaalitoimittajien pakkosyöttämiä valheita maahanmuutosta ja rikoslain tulkinnoista ei tarvitse uskoa. May lopetti puheensa viittaamalla neljään historiallisesti merkittävään poliittiseen esikuvaansa, jotka ovat Benjamin Disraeli, Winston Churchill, Clement Attlee ja Margaret Thatcher. Mainittakoon, että heistä Atlee oli työväenpuolueen johtaja (1935-1955) ja brittiläisen hyvinvointivaltion kehittäjä.

Benjamin Disraeli konservatiivipuolueen perustajana

Puheenjohtaja May haluaa viedä Konservatiivipuolueen alkujuurilleen. Niiden alkujuurien keskeinen henkilö oli juuri Mayn esikuvanaan mainitsema kirjailija ja poliitikko Benjamin Disraeli, joka perusti nykyaikaisen konservatiivipuolueen. Pääministeri (1874–1880) Disraelin talouspolitiikkaa leimasivat sosiaaliset uudistukset, hillitty protektionismi ja työläisten ostovoiman ylläpito. Kuulostaa siis lähestulkoon Theresa Mayn puheelta. Poikkeuksena toisin mainittakoon, että vapaakaupan suhteen May on edennyt jo nopeasti, ja Brexit näyttää merkitsevän Iso-Britannialle entistä parempia kauppasuhteita EU:n ulkopuolelle.

Brexit näyttää merkitsevän Iso-Britannialle entistä parempia kauppasuhteita EU:n ulkopuolelle.

Disraeli oli kansalliseen vähemmistöön kuulunut juutalainen, joka voitti koko kansan luottamuksen. Hän nousi pääministeriksi vasta kypsällä iällä ja poliittisten epäonnistumisten jälkeen. Myöskään rouva May ei ole poliittinen broileri, vaan hän siirtyi pankkiuransa jälkeen politiikkaan vasta yli nelikymppisenä. Disraeli teki Iso-Britannian historian suurimmat sosiaalipoliittiset uudistukset (reform bill) vuonna 1867 laajentamalla veropohjaa. May osoitti puheellaan olevansa valmis laajoihin sosiaalipoliittisiin uudistuksiin kun EU:n direktiivit eivät ole kahlitsemassa niitä uudistuksia.

Pääministerinä May on sisäpoliittisesti tilanteessa, jossa maan terveydenhuolto on rahoituskriisissä ja suurin osa uusista työpaikoista syntyy matalapalkka-aloille yhteiskunnan ”uberisaation” myötä. Ongelmat kuulostavat tutuilta Suomessakin. Lähivuosina näemme pystyykö pääministeri May ja brittiläinen yhteiskunta nopeammin terveydenhuollon rakennemuutoksiin kuin suomalainen kolmikantainen yhteistyöpolitiikka.

Disraeli oli pääministeri Theresa Mayn ja Presidentti Richard Nixonin yhteinen esikuva

Disraelin konservatismi oli myös Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1969 nousseen Richard Nixonin poliittisena ohjenuorana. Nixon oli yksi merkittävimpiä viime vuosisadan poliitikkoja ja visionäärejä. Hieman liioitellen voisi sanoa, että elämme nykyään Nixonin muovaamassa maailmassa.

Nixon vaikutti keskeisesti Länsi-Euroopan sodanjälkeiseen kehitykseen, sillä hän oli tuoreena kongressin jäsenenä 1947 Herterin komiteassa, joka päätti sodan runtelemalle Euroopalle suunnattavasta Marshall-avusta. Komitea vieraili Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa. Jonathan Aitkenin kirjoittaman elämäkerran Nixon: A Life (1996) mukaan Nixon oli ainoa Herterin komitean viidestätoista jäsenestä, joka halusi tavata kyseisten Euroopan valtioiden kommunistipuolueiden johtajia. Niiden keskustelujen perusteella Nixon sai voimia ajaa Marshall-apu läpi komitean enemmistönä olleiden republikaanien keskuudessa. On täysin mahdollista, että ilman Nixonin panosta Länsi-Euroopan maat olisivat jääneet ilman Marshall-apua, ja köyhyyden vaikutuksesta ajautuneet kommunistien valtaan. Saksassa koettiin vielä talvella 1947 todellista nälänhätää.

Kenraali Dwight Eisenhower teki tärkeän valinnan ottaessaan Nixonin varapresidenttiehdokkaaksi vuoden 1952 vaaleissa. Nixon toi republikaaneille konservatiivien äänet ja mahdollisti Eisenhowerin valinnan presidentiksi. Varapresidenttinä vuosina 1953–1961 Nixon oli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan keskeinen vaikuttaja. Hävittyään vuoden 1960 presidentinvaalit John F. Kennedylle, Nixon oli silti presidentti Kennedyn luottomies ulkopoliittisissa kriiseissä.

Elämme Nixonin muovaamassa maailmassa (Kiinan talouskasvu, Yhdysvaltain aseteollinen ylivoima, dollarin asema, ympäristönsuojelu politiikassa)

Aiemmin mainitsemani Marshall-avun lisäksi Nixon nopeutti monen nykyiseen maailmantilanteeseen kuuluvan asian toteumista. Vuonna 1966 dokumentoidussa keskustelussa Nixon hahmotteli Iso-Britannian ex-ulkoministeri Sir Alec Douglas-Homen kanssa, kuinka Kiina ja Yhdysvallat ovat supervaltoja 2000-luvun alussa ja miten Yhdysvaltojen on tehtävä avaus Kiinaan. Niihin aikoihin, ja vielä 80-luvullakin, suomalaisten ja eurooppalaisten vasemmistoälykköjen mielestä tulevaisuuden taloudellinen supervalta oli Neuvostoliitto.

Presidenttikaudellaan 1969-1974 Nixon loi visionsa mukaisesti suhteet Kiinaan, minkä voidaan nähdä johtaneen Kiinan nykyään harjoittamaan valtiojohtoiseen kapitalismiin. Hän lopetti Vietnamin sodan, aloitti siirtymisen vapaaehtoisten ammattiarmeijaan, lopetti dollarin sitomisen kultakantaan (mikä mahdollisti nykyisen finanssikapitalismin) ja ennen kaikkea johdatti Yhdysvallat realistisen ympäristönsuojelun tielle.

Nixon oli ensimmäinen luonnonsuojelusta kiinnostunut presidentti

Nixonin tädin mies Tim Timberlake oli 1920-luvulla Etelä-Kalifornian yliopiston entomologian eli hyönteistieteen professori ja alansa arvostetuimpia tiedemiehiä maailmassa. Enonsa sekä kveekarien vaikutus teki Nixonista vakaumuksellisen luonnonsuojelijan. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa Nixonin tärkein sisäpoliittinen teema oli ympäristönsuojelu ja luonnon saastumisen pysäyttäminen. Tällä hän ei pyrkinyt äänten kalasteluun, sillä mielipidetutkimuksen mukaan vain yksi prosentti amerikkalaisista äänestäjistä piti silloin ympäristöasioita tärkeinä. Nixon oli aikaansa edellä ja Yhdysvaltain ympäristöliike saikin alkunsa huhtikuussa 1970 järjestetystä Earth Day- tapahtumasta, johon osallistui kolme miljoonaa amerikkalaista eri puolilla maata.

Nixonin vaalilupaus saastuttamisen vähentämisestä ei ollut tyhjää puhetta. Presidenttinä Nixon vahvisti kuusi huomattavaa ympäristönsuojelulakia. Nämä olivat:

– Laki kansallisesta ympäristöpolitiikasta (1969);
– Laki ilmanpuhtaudesta, jolla säädeltiin rikkidioksidin, typpidioksidin, pienhiukkasten, hiilimonoksidin, otsonin ja lyijykaasujen tuotantoa teollisuudessa ja liikenteessä (1970);
– Laki merinisäkkäiden suojelusta (1972);
– Laki puhtaasta juomavedestä, jolla suojeltiin pohjavesialueita sekä makean pintaveden varantoja (1974);
– Laki uhanalaisten eläinten suojelusta (1973); ja
– Laki merten suojelusta, jolla kiellettiin suurten kaupunkien jätevesien ja valtamerialusten pilssivesien laskeminen mereen (1972).

Hän loi 1970 Yhdysvaltain ympäristöhallinnon (Environmental Protection Agency). Nixonin presidenttiaikana perustettiin 642 uutta kansallispuistoa, jotta kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus vierailla sellaisissa.

Konservatiivien ja sosialidemokraattien ero

Nixon oli lähtöisin vaatimattomista olosuhteista ja hänelle muodostui vankka käsitys, että vain taloudellinen vauraus luo mahdollisuuden huolehtia hyvin ympäristöstä. Tämä ajatus tuntuu olevan vieras vihreille. Disraelin tavoin myös Nixon teki maansa historian suurimman verouudistuksen vuonna 1969, kun hän korotti jyrkästi veroprogressiota. Suomen nykyiseen verotukseen verrattuna tuo progressio oli silti kevyt, mutta Nixonin politiikka toi talouskasvua (öljykriisiin 1973 saakka) ja piti yllä kansalaisten työhaluja.

Kalle Isokallio sosialidemokraateista: ”..eduskuntapuheista kuultaa selvänä ajatus, että kaikki palkansaajien rahat kuuluvat ensisijaisesti valtiolle ja valtio vain armosta antaa niistä verotuksen jälkeen osan palkansaajalle”

Nixon pystyi näkemään sosiaalipolitiikan hyvinvoinnin välineenä. Silti hän ajatteli samoin kuin Theresa May nyt Iso-Britanniassa, että yrittäjien tulot liiketoiminnastaan ja työntekijöiden palkkatulot työstään kuuluvat ensisijaisesti heille itselleen, ei valtiolle. Tämä ajatus erottaa edelleen konservatiivit sosiaalidemokraateista niin briteissä kuin Suomessakin. Kalle Isokalliota (IL blogi 26.9.2016) lainaten ”Antti Rinteen ja Antti Lindtmanin eduskuntapuheista kuultaa selvänä ajatus, että kaikki palkansaajien rahat kuuluvat ensisijaisesti valtiolle ja valtio vain armosta antaa niistä verotuksen jälkeen osan palkansaajalle”.

Matti Hukari

Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.