Britannian kansanäänestyksen tulos juhannuksen alla oli järkytys Suomen valtamedialle ja Euroopan Unioniin toivonsa laittaneille poliitikoille. Niille, jotka olivat kevään mittaan seuranneet englantilaista ja amerikkalaista keskustelua aiheesta, ei äänestyksen tulos ollut suurikaan yllätys. Britannia valitsi itsenäisyyden ja vapaakaupan epäedullisen EU-hankkeen sijasta. Yhdysvaltain ja Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari analysoi brittien päätöksen keskeisiä syitä.
Yleisradiossa ja Suomen valtalehdistössä annettiin ennen vaaleja sekä niiden jälkeenkin pitkälti sellainen kuva, että brexit-leirin ainoa valtapuolueisiin kuuluva johtohenkilö olisi ollut nykyinen ulkoministeri Boris Johnson. Käsitys ei pidä paikkaansa, useat konservatiivipuolueen entiset puheenjohtajat kannattivat EU-eroa.
Brexit-hankkeen todellisia vaikuttajia olivat konservatiiveista oikeusministeri Michael Gove sekä parlamentaarikot Priti Patel ja Iain Duncan Smith. Viimeksi mainittu toimi konservatiivipuolueen puheenjohtajana 2001-2003. Toinenkin entinen konservatiivien puheenjohtaja William Hague (1997-2001) kannatti eroamista. Hänellä oli omakohtaista kokemusta eroprosessista, sillä Hague toimi valtiovarainministeri Norman Lamontin avustajana kun Britannia jättäytyi pois Euroopan ERM-valuuttajärjestelmästä syyskuussa 1992. Tällä ratkaisulla britit käytännössä välttivät jäsenyyden yhteisvaluutta Eurossa, eikä brittien ole tarvinnut sitä päätöstä katua. Myös kolmas entinen konservatiivien puheenjohtaja Michael Howard (2003-2005) otti kantaa brexitin puolesta.
Entiset puheenjohtajat kokivat pääministeri David Cameronin epäuskottavaksi, kun tämä pelotteli euroeron seurauksilla, vaikka oli vuosien ajan aiemmin kritisoinut EU:ta. Jos Cameron itse olisi uskonut pelotteluihinsa siitä kuinka Brittien euroerosta seuraisi maailmanlaajuinen taloustaantuma, kiinteistöjen arvonmenetys, Putinin invaasio Eurooppaan ja rauhantilan loppuminen Euroopassa, niin miksi Cameron sitten ylipäänsä halusi ottaa tällaisen riskin kansanäänestyksestä?
Labourin riveistä aktiivisia EU-eron kannattajia olivat parlamentaarikot Gisela Stuart ja Frank Field. Myös Labour-puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on euroskeptikko. Yleisradio ei paljoa hiiskunut suomalaisille Labourin jakaantumisesta.
EU-komission tilinpitoa ei ole hyväksytty 20 vuoteen
Telegraph-lehti uutisoi tammikuussa Britannian parlamentin ylähuoneen jäsenen Sir Bernard Inghamin tekemästä laskelmansa, jonka mukaan brittiläiset veronmaksajat ovat menettäneet EU-jäsenyyden aikana 12 miljardia puntaa pelkästään EU:n korruptioon ja EU-tukiaisten väärinkäytöksiin. Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuin on kieltäytynyt hyväksymästä kokonaisuudessaan komission tilejä jokaisena vuotena 1994 lähtien.
Suomessa asia ei herätä juurikaan keskustelua lehtien pääkirjoituksissa. Olemme ilmeisesti tottuneet hyväksymään veroilla ja velaksi kerättyjen eurojemme vastuuttoman käytön Brysselissä ja korruption osaksi EU:n järjestelmää.
Yhdysvaltalaisen National Review -lehden viikkoa ennen brexit-äänestystä ilmestyneessä numerossa kirjailija ja poliittinen kommentaattori Douglas Murray analysoi brittien tulevaa valintaa, eikä antanut EU:n tulevaisuudesta kovinkaan lohdullista kuvaa. Siitä asti kun Britannian parlamentti hyväksyi Maastrichtin sopimuksen 1992 ja Euroopan talousaluetta (EEC) seurannut Euroopan yhteisö (EY) muuttui Euroopan unioniksi, on osa konservatiivipuolueesta muistuttanut, että Britannia päätti kansanäänestyksellä pysyä EEC:n jäsenenä 1975, mutta ei suinkaan Euroopan unionissa.
Valheelle perustuva yhteisvaluutta ja hallitsematon maahanmuutto tuhoavat EU:n talouden
Murrayn mukaan Britannian ja EU:n koneiston eliitti eivät suostuneet näkemään kahta selkeää syytä miksi EU eron kannattajat voittivat vaalit.
”Yhteisvaluutta ei toimi ilman valtioiden suvereniteetista luopumista.”
Ensimmäinen syy on loputtoman euroalueen kriisin perintö. Eurovaluutan muodostamisesta lähtien brittien euroskeptikot niin konservatiiveissa kuin työväenpuolueessa ovat johdonmukaisesti selittäneet, että yhteisvaluutta ei toimi ilman valtioiden suvereniteetista luopumista. Euro ei toimi ilman EU:n yhteistä finanssipolitiikkaa. Euroalue rakennettiin valheelle, eikä sillä voi olla kuin tuon valheen mukainen surkea loppu. Euroopan unioni on yhteisvaluutan luomisen jälkeen osoittautunut maailman toiseksi kalleimmaksi talouskokeiluksi. Historiallisesti EU on Neuvostoliiton jälkeen toinen alue, missä talous on alistettu politiikalle.
”Rauhan ajan talouskasvu on viimeksi ollut tällaista ennen teollista vallankumousta.”
Talouspoliittisin perustein Kreikkaa ja Italiaa ei olisi voinut ottaa mukaan euroalueeseen, mutta politiikan johdosta kyseiset maat väärensivät kansantaloutensa tilastot EU:n luvalla. Koska valittu politiikka ei komission mielestä saa osoittautua vääräksi, eivät myöskään taloudelliset valinnat saa osoittautua vääräksi. Eivät, vaikka talouskasvun pysähtyminen, työttömyys ja velkaantuminen osoittavat linjan virheelliseksi. IMF:n tilastojen mukaan EU on ainoa rauhantilainen alue maailmassa, jossa talouskasvu on ollut jo 8 vuotta lähes pyöreä nolla. EU-maissa on toki ajoittaisia positiivisia poikkeuksia kuten Saksa ja Ruotsi, mutta rauhan ajan talouskasvu on viimeksi ollut tällaista ennen teollista vallankumousta. Syksyn 2016 aikana Italia ja Ranska joutuvat todennäköisesti tunnustamaan valtiontaloutensa kestämättömäksi.
EU:n jäsenenä britit joutuisivat ottamaan vastaan annetun pakolaiskiintiön ja maksamaan pakolaisaallon kustannukset.
Murrayn mukaan toinen syy on kansalaisten turvallisuudentunteen romahdus. Edellisenä vuonna EU-komissio ja Saksan liittokansleri Angela Merkel avasivat Euroopan ovet Lähi-idän ja Afrikan asukkaille. Tulijoiden virralle ei näy loppua. Britanniasta katsoen Euroopan Unionin tilanne on katastrofaalinen verrattuna brittien omaan tehokkaaseen maahanmuuttopolitiikkaan, jonka avulla maahan on tullut kansainyhteisön maista valmiiksi englantia osaavaa ja koulutettua työkykyistä väestöä. Maahanmuuttajat ovatkin työllistyneet paremmin kuin kantaväestö. Sen sijaan EU:n jäsenenä britit joutuisivat Murrayn mielestä ottamaan vastaan annetun pakolaiskiintiön ja maksamaan pakolaisaallon kustannukset. Viimeisen vuoden aikana tulleiden pakolaisten työllistymisestä ei ole kehuttavia kokemuksia Saksassa ja Rankassa.
Vapaakauppa tuottaa hyvinvointia – Euroopan unionin ulkopuolellakin
Tiedekirjoittaja Matt Ridley kirjoitti Times-lehteen kaksi päivää ennen äänestystä laajan artikkelin A bright global future for Britain (suom: Britannian loistava globaali tulevaisuus) EU:n historiasta ja vähemmän mairittelevista tulevaisuudennäkymistä. Artikkelin mukaan Euroopan jättäminen merkitsee briteille liittymistä maailmaan. Ridleyn mukaan 1990-luvulla Euroopan Yhteisö pysähtyi taloudellisena projektina, ja siitä tuli poliittinen projekti nimeltä Euroopan unioni. Se on jämähtänyt rahaliittoon ja poliittiseen unioniin Maastrichtin, Amsterdamin ja Lissabonin sopimusten myötä. Euroopan unionilla ei vieläkään ole vapaakauppasopimusta Yhdysvaltojen, Kiinan, Japanin, Brasilian, Intian, Kanadan, Australian tai Indonesian kanssa.
Rahaliitto ilman talousunionia antoi Saksalle edullisen valuutan, mutta Etelä-Euroopan maille kalliin valuutan ja sen myötä ennätystyöttömyyden ja elintasokuilun Saksaan nähden. Britanniaa ja Tanskaa lukuun ottamatta muut euroalueeseen kuulumattomat EU-valtiot ovat sitoutuneet liittymään yhteisvaluuttaan myöhemmin. Siksi kaikkien tulevaisuuden EU-huippukokousten asialistan ykkönen on euroalueen saaminen toimimaan. Tämän johdosta tavoite on talousunioni: Yksi hallitus, verotuksen keskittäminen ja veronpalautukset eli tulonsiirrot tuottavimmilta alueilta vähemmän tuottaville alueille.
Britit olivat menneiden vuosisatojen aikana luoneet itselleen hallinnon, jossa lakeja ei voida saattaa voimaan, eikä veroja voida periä ennen kuin kansan valitsema parlamentti on ne hyväksynyt.
EU puolestaan oli luonut hallinnon, jota johtavat vaaleilla valitsemattomat komissaarit, joilla on yksinomainen valta luoda lainsäädäntöä ja oikeus kävellä kansalaisten valitsemien valtiollisten parlamenttien lainsäädäntövallan ylitse.
EU puolestaan oli luonut antiikin tyylisen hallinnon (komissio), jota johtavat vaaleilla valitsemattomat komissaarit, joilla on yksinomainen valta luoda lainsäädäntöä ja oikeus kävellä kansalaisten valitsemien valtiollisten parlamenttien lainsäädäntövallan ylitse. Ridleyn mukaan kaikki tämä sotii brittien oikeustajua vastaan.
Ridleyn mukaan britit ovat tänään maailmankansalaisia enemmän kuin koskaan aiemmin. Halpalentoyhtiöt lennättävät ihmiset eri puolille maapalloa, kulutus- ja investointitavaroiden rahdit ovat merikonttikuljetusten ansiosta halvempia kuin koskaan, ja maailman kauppajärjestö WTO on tehnyt tullitariffit alhaisemmiksi kuin koskaan. Mihin siis britit tarvitsevat poliittisesti ja taloudellisesti yhdentyvää Eurooppaa? Muutkin taloudellisesti menestyvät saarivaltiot kuten Japani, Uusi Seelanti, Australia, Singapore ja Mauritius hyötyvät vapaakaupasta ja valitsevat itse oman parlamenttinsa lakejaan säätämään. Mikään niistä ei koe tarvetta poliittiseen integroitumiseen lähimantereensa valtioiden kanssa.
Vapaakauppa alkoi Britanniasta
1840-luvulla sodat, orjuus ja itsevaltius olivat yleisiä kaikkialla. Briteillä oli silloinkin tarpeeksi itseluottamusta uida vastavirtaan ja kannattaa vapaakauppaa. Liberaali valtiomies Richard Cobden sai kumottua kotimaista vehnänviljelyä suosineen “maissilain”, josta alkoi vapaa viljantuonti ja leivän hinnan aleneminen. Rankassa alkoi samanlainen liberaali herätys, jolloin Englannin ja Ranskan välille solmittiin ensimmäinen Cobden-Chevalier-vapaakauppasopimus vuonna 1860. Sopimuksen perusteella sekä Englannin teollisuustuotteiden että Ranskan viinien ja brandyjen tuontitullit alenivat. Rautakansleri Bismarckin 1870-luvulla aloittaman ja voittaman Preussin ja Ranskan välisen sodan lopputuloksena oli Saksan teollisuuden suojeleminen tullimaksuilla.
”Brittien kannattaa valita mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa koko maailmassa, ei yhden mantereen alueen vapaakauppaa yhdistettynä EU:n tehottomuuteen sekä Saksan teollisuuden suojeluun.”
Brittien näkökulmasta katsottuna EU ajaa nyt samanlaista talouspolitiikkaa kuin Bismarck aikanaan. Siksi brittien kannattaa Ridleyn mukaan valita mieluummin maailmanlaajuinen vapaakauppa koko maailmassa, ei yhden mantereen alueen vapaakauppaa yhdistettynä EU:n tehottomuuteen sekä Saksan teollisuuden suojeluun. Euroopan Unionin jäsenenä britit menettäisivät mahdollisuuden vaikuttaa maailmassa oman historiansa tuoman arvokkuuden ja poliittisen kunnioituksen kautta, sekä sotilaallisen mahtinsa ja maailman viidenneksi suurimman talouden avulla. Silloin he vaikuttaisivat vain epädemokraattisesti valitun Euroopan Unionin byrokratian kautta, joka menettää luottamusta omien kansojensa, ja muun maailman silmissä.
Matti Hukari
Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.