Artikkeli kuva

Seppo Samuli. arkistokuvaa.

Perussuomalaiset ei vaikene EU-kysymyksistä – Soini : “Suiden tukkimista on vaadittu”

14.07.2016 |17:32

Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) lähettää blogissaan terveisiä tahoille, jotka ovat sättineet perussuomalaisia EU-kansanäänestyskeskustelusta ja vaatineet olemaan vaiti asiasta.

– Perussuomalaisten suiden tukkimista on vaadittu, vaikka olemme sitoutuneet hallitusohjelman päätöksiin. Kukaan ei ole vaatinut Kokoomuksen suun tukkimista, enkä vaadi minäkään, vaikka puolue teki tieten tahtoen hallitusohjelman vastaisen puoluekokouspäätöksen NATO-jäsenyydestä. Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen (kesk.) on sitten jo omassa luokassaan. Annan hänenkin olla – Kepu hoitaa, Soini kirjoittaa.

Soini huomuttaa myös siitä, että mitä ilmeisimmin perussuomalaiset saa mediassa erilaista kohtelua kuin muut.

– Kaksoisstardardi rehoittaa. Perussuomalaisten johtaminen on mahtavaa. Tuntee olevansa elossa. Mikään puolue ei herätä yhtä paljon tunteita puolesta ja vastaan. Media on selvästi etsinyt tämän kesän Ruokolahden Leijonaa Perussuomalaisten kansanedustajien facebookeista tai mistä vaan. Tämän kesän kertomus taisi löytyä muualta kuin Perussuomalaisista.

Soini kuitenkin muistuttaa siitä, että vilkas mielipiteidenvaihto on osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa.

Soinin teesi erilaisesta kohtelusta sai tänään vahvistusta entiseltä Helsingin Sanomien entiseltä päätoimittajalta Mikael Pentikäiseltä, joka nykyään luotsaa Suomen Yrittäjiä. Tämä kertoi puolueen vierastamisen olevan tosiasia. Toimittajien arvot kohtaavat Pentikäisen mukaan harvoin perussuomalaisten kanssa ja se näkyy puolueen mediakohtelussa.

Onnittelut kollegalle Britanniaan

Terveisiä Soini lähettää myös Britanniaan, tällä kertaa onnittelukirjeen muodossa. Soini kertoo onnitelleensa “Bojoa” eli äskettäin ulkoministeriksi noussutta EU-jäsenyyttä vastustanutta Boris Johnsonia.

– BoJo astuu kehiin. Boris Johnson on nimitetty Britannian uudeksi ulkoministeriksi. Olen jo lähettänyt hänelle onnittelukirjeen. Elämä on mielenkiintoista. Ja ihanaa.

Korjaus klo 17:53 – Mikael Pentikäinen toimii nykyisin Suomen Yrittäjissä, ei enää Maaseudun tulevaisuudessa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää