

Britannian pääministeri Theresa May. Arkistokuvaa.
Ison-Britannian vaaleissa tappioita konservatiiveille ja Skotlannin kansallispuolueelle
Ison-Britannian ennenaikaisista vaaleista yksikään puolue ei voi saada enemmistöhallitusta. Vaalipiireistä on laskematta vain yksi. Tulosten mukaan konservatiivit säilyvät maan suurimpana puolueena, mutta he jäävät alle 326 kansanedustajan puolueeksi. Parlamentissa on 650 paikkaa.
Myös Skotlannin kansallispuolue (SNP) on kärsimässä vaalitappion. SNP on edelleen Skotlannissa suurin puolue, mutta on nyt menettämässä 21 paikkaa. Vaalivoittajiin lukeutuvat työväenpuolue ja liberaalidemokraatit.
Kilpailijat kehottaneet Maytä eroamaan
Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn kehotti pääministeri Theresa Maytä jättämään tehtävänsä. Konservatiivit ovat Mayn jatkosta kahden vaiheilla. May kertoi, ettei hän aio heittää pyyhettä kehään. SNP ja liberaalidemokraatit ovat Corbynin kanssa yhtä mieltä siitä, että Mayn tulisi astua syrjään.
May kertoi konservatiivien tekevän yhteistyötä Pohjois-Irlannin demokraattisen unionistipuolueen (DUP) kanssa. DUP voitti kymmenen paikkaa. Konservatiivien ja DUP:n yhteenlaskettu paikkamäärä riittää 326 paikan enemmistörajan ylittämiseen. May ei täsmentänyt sitä, olisiko DUP mukana hallituksessa.
Corbyn tarjoutui hallitukseen
Corbyn kertoi työväenpuolueen olevan valmis hallitukseen konservatiivien sijaan. Työväenpuolueen on arveltu saavan tukea SNP:ltä. Kaksikon kansanedustajamäärä ei riitä enemmistöhallitukseen.
Corbyn on ilmoittanut brexitin jatkuvan parlamenttivaalien tuloksesta riippumatta. Brexit-neuvottelujen on määrä alkaa reilun viikon päästä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittikansanedustajat äänestivät brexitin puolesta murskaluvuin

Yksi mies voi pilata brittipääministeri Theresa Mayn uhkapelin – työväenpuolueen Jeremy Corbyn
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Purra: En halua espanjalaista sosialismia Lindtmanilta, Palestiinan tunnustamista Razmyarilta enkä Tuppuraista neuvottelemaan Saksaan
Puheenjohtaja Riikka Purra piti tänään perussuomalaisten puoluetilaisuudessa energisen puheen, jossa hän täsmensi perussuomalaisten ja SDP:n eroja konkreettisella tavalla.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Purra ja Rantanen Kiihdytysajoissa: ”Yksikään muu puolue ei tule tekemään maahanmuutolle mitään”
Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen debatoivat maahanmuutosta perussuomalaisten puoluetapahtuma Kiihdytysajojen paneelikeskustelussa.















