

sd
Tilanne alkaa hahmottua Ruotsin kokoomukselle: jos he jatkavat ruotsidemokraattien syrjimistä, he eivät enää pääse hallitukseen
Kymmenisen vuotta kestänyt ruotsidemokraattien syrjintä saattaa tulla päätökseensä. Ruotsin kokoomukselle on valkenemassa, että oikeistoblokki ei voi koskaan saavuttaa hallitusenemmistöä ilman ruotsidemokraatteja. Asiasta kirjoittaa Politico.
Pelissä on paljon. Kokoomus kieltäytyi vuoden 2010 vaalien jälkeen tekemästä mitään yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. Vuonna 2015 Eurooppaa ravisuttanut maahanmuuttokriisi ja ruotsidemokraattien nousu on pakottanut kokoomuksen tarkistamaan kantaansa ruotsidemokraattien suhteen.
Lähestyminen ei ole kuitenkaan helppoa pitkän eristämisjakson jälkeen. Vasemmistoblokki ymmärrettävästi piikittelee oikeistoblokin puolueita ruotsidemokraattien tunnustamista hallituskelpoiseksi puolueeksi. Heidän oma valtahegemoniansa turvautuisi syrjinnän jatkuessa.
Mikäli ruotsidemokraatit hyväksytään osaksi oikeistoblokkia, on blokilla aivan varteenotettavat mahdollisuudet saavuttaa riittävä vaalivoitto ensi vuoden vaaleissa.
Tähtäimessä vaalivoitto ensi vuonna
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ymmärtää, ettei puolue voi yksinään sanella ehtoja. Oikeistoblokissa tarvitaan kompromisseja.
– Tutkimme, missä asioissa olemme samaa mieltä ja mistä emme ole. Sitten katsomme, miten tärkeitä ne asiat ovat, joista emme ole samaa mieltä, Åkesson pohjusti mahdollista yhteistyötä kokoomuksen, liberaalien ja kristillisdemokraattien kanssa.
Puolue ei voi romuttaa liiaksi omaa ohjelmaansa. Muutoin se menettäisi äänestäjänsä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin hallitus kaatui – ruotsidemokraatit valmiina uusiin vaaleihin
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.














