Artikkeli kuva

Tossavainen: SDP:n tulevaisuus ankea ja hämärän peitossa

28.04.2015 |11:04

Demareiden kannatuksen muutosta kuvaavat hyvin uudet Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan vaalipiirit. Viime vaalikaudella alueelta oli eduskunnassa 10 demaria. Nyt heitä on 6, ja he kaikki ovat naisia. Demarimiesten ay-siipi kärsi rajun tappion.

Tappiosta esimerkki yksittäiseltä paikkakunnalta. Kouvola on perinteistä savupiipputeollisuuden aluetta, sillä siihen kuuluvat nykyisin Anjalankoski ja Kuusankoski. Kouvolan on suuremmista paikkakunnista kaikkein vahvinta perussuomalaisten kannatusaluetta, peräti 28,9 % kirjoitti äänestyslippuun perussuomalaisen ehdokkaan numeron.

Kuusankosken Voikkaa on puunjalostusteollisuuden ympärille syntynyt taajama. Aiemmin siellä suurin osa äänesti demareita. Nyt tilanne on täysin toinen, sillä näissä vaaleissa perussuomalaiset saivat äänistä 43,2 % ja demarit 19,8 %.

Nämä luvut kertovat karun totuuden. Perussuomalaiset torjuivat demareiden vastahyökkäyksen. Ja jopa enemmän, sillä niskalenkki lienee melko pysyvä.

Demareiden tilanteen synkkyyttä lisää kannattajakunnan rakenne. Alle 50-vuotiaiden osuus on vain 7,5 %. Miesten osalta lukema on vain 4,5 %.

Nämä luvut ovat demareiden puolueaktiivien tiedossa. Siksi ei ole ihme, että puolueen sisällä on hermostuneita irtiottoja. Rinteen ja Urpilaisen keskinäinen ja kannattajaryhmien väliset nokittelut ovat siitä näkyviä merkkejä.

Demareiden taival nykyistä selvemmille vesille on täysin hämärän peitossa. Selkeää vaihtoehtoa ei ole näkyvissä. Sisäinen kriisi voi olla syvä ja pitkä.

Puolueiden kannatusrakenteissa on tapahtunut monia muitakin mielenkiintoisia muutoksia. Kokoomus on menettänyt rajusti naispuolisia kannattajia. Vastaavasti perussuomalaisten naiskannattajat ovat lisääntyneet todella paljon, jopa 5 %. Enää ei voida väittää, että perussuomalaiset olisi ukkojen puolue. Tällä hetkellä esim. kokoomus on paljon miesvaltaisempi.

Reijo Tossavainen

Kirjoittaja on perussuomalaisten entinen kansanedustaja.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää