Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tukipetokset maksavat ruotsalaisille miljardeja – summalla voisi tuplata poliisien määrän valtakunnassa

20.01.2025 |09:22

Hyvinvointivaltiossa erilaiset tuet muodostavat valtavan kasan rahaa, joka on revitty ahkerien veronmaksajien selkänahasta. Valitettavan moni näkee oikeudekseen varastaa muiden työn tuloksen ja vaikeuttaa tukea todella tarvitsevien asemaa. Oikeudenmukaisella yhteiskunnalla on perustavanlaatuinen velvollisuus suojella nettomaksajien työn tulosta.

Kauniina kesäkuun iltana mies istuskelee parvekkeellaan Uppsalassa. Parvekkeita erottavan väliseinän takana käydään kovaäänistä keskustelua. Naapurit läiskivät toisiaan selkään pelkästä elämän riemusta ja kehuvat siinä samalla tienaavansa 70 000 kruunua kuukaudessa pelkästään tukivilungilla.

Rehellinen naapuri suivaantuu moisesta, tallentaa mölinän ja antaa vinkin poliisille.

Virkavalta ottaa tapauksen tutkintaansa ja kaksi miestä saa vankeustuomion henkilökohtaisiin avustajiin liittyvästä tukipetoksista. Petosten arvoksi tuomioistuin laskee 10 miljoonaa kruunua.

”Kyseessä ovat kovalla työllä ansaitut rahat”

Eri arvioiden mukaan Ruotsissa maksetaan väärin perustein erilaisia sosiaaliperustaisia tukia 15–20 miljardia kruunua vuodessa. Summalla voisi vaikkapa tuplata poliisien määrän maassa.

Kyseessä voivat olla lapsilisät, joita maksetaan maasta pois muuttaneille perheille, perusteettomia sairauspäivärahoja tai vaikkapa väärin perustein hankittuja korvauksia henkilökohtaisille avustajille.

– Kyseessä ovat tavallisten ihmisten ja yrittäjien kovalla työllä ansaitsemat verorahat, jotka menevät täysin väärään osoitteeseen. Yhteiskunnalla on oltava perustavanlaatuinen kyky suojata näitä rahoja ja varmistaa, etteivät ne valu vääriin taskuihin, sanoo porvarihallituksen asettama selvityshenkilö Mikael Westerberg.

Tukiväärinkäytösten estämistä käsittelevän selvityksen ensimmäisen osan on oltava valmiina 3.3.2025 mennessä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää